• 29.11.2022

    Finnwatch: Suomessa myydään edelleen Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevia tuotteita – Boikotit kuitenkin tuottaneet myös tulosta

    Suomessa myydään esimerkiksi viinejä, jotka on tuotettu Israelin miehittämillä Golanin kukkuloilla. Moni yritys on kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana myös vetäytynyt siirtokunnista, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.

  • 28.11.2022

    YK-asiantuntijat: Talibanien vaino naisia kohtaan voi olla rikos ihmisyyttä vastaan – Miehiä kannustetaan kontrolloimaan naisten käyttäytymistä

    Afganistanin Taliban-hallinto sulkee naiset koteihinsa ja rankaisee miehiä naisten rikoksista. Tapauksia pitäisi tutkia sukupuoleen kohdistuvana vainona, joka on rikos ihmisyyttä vastaan, sanoo ryhmä YK:n riippumattomia ihmisoikeusasiantuntijoita.

  • 25.11.2022

    Huntukiellosta huntupakkoon – nyt Iranin naiset vaativat vapaata elämää

    Iranin mielenosoitusten taustalla vaikuttaa liike, joka on ajanut kansalaisoikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa jo vuosia rauhanomaisella aktivismilla. Vaikka hunnusta on tullut vastarinnan välikappale, liike ei vastusta uskontoa, kirjoittavat Zahra Edalati ja Majid Imani AntroBlogin uutiskommentissa.

  • 24.11.2022

    Raportti: Kumppani tai perheenjäsen syypää yli puoleen naisiin kohdistuvista henkirikoksista – Viime vuonna lähisuhdeväkivalta vei yli 45 000 naisen hengen

    Ylivoimaisesti suurin osa henkirikosten uhreista on miehiä, mutta lähi- ja perhesuhdeväkivallan uhri on useimmiten nainen. Tilanteen muuttaminen vaatii lisää tilastotietoa ja väkivallan juurisyihin puuttumista, sanovat YK-järjestöt.

  • 23.11.2022

    Tukea pallon potkimiseen: ”Harrastus voi olla lapselle turvaverkko, joka tuo elämään tukea ja rytmiä”

    Harrastukset tukevat lapsen kehitystä ja ehkäisevät syrjintää. SOS-lapsikylän Unelmista totta -harrastustuen projektipäällikkö Päivi Häikiö kertoo, miten harrastuksia tuetaan.

  • 23.11.2022

    Qatarin parjatut MM-kisat ovat johtaneet ennenäkemättömään keskusteluun urheilun ihmisoikeusvastuusta – ”Viimeistään näiden kisojen jälkeen kukaan ei voi enää väittää, että urheilua ei saa sotkea politiikkaan”

    Kriittinen keskustelu Qatarin MM-kisoista on johtanut myös konkreettisiin työntekijöiden oikeuksien parannuksiin. SASKin kotimaantyön päällikön Ellinoora Vesalan mukaan nyt tärkeintä on varmistaa, ettei ihmisoikeuksia polkeville maille enää myönnetä kisoja.

  • 17.11.2022

    Amnesty: Viisi ihmistä tuomittu Iranissa kuolemaan osallistumisesta mielenosoituksiin – Teloitus uhkaa myös useita muita

    Iran yrittää pelotella protestiliikkeeseen osallistuneita kuolemantuomioilla. Ainakin 21 ihmistä on vaarassa joutua teloitetuksi.

  • 10.11.2022

    Amnesty: Venäjän suorittamat siviilien pakkosiirrot todennäköisesti rikos ihmisyyttä vastaan

    Venäjän joukot ovat siirtäneet kodeistaan paenneita lapsia, vanhuksia ja vammaisia ihmisiä Venäjälle ja miehittämilleen alueille Ukrainassa. Siviileitä on myös kidutettu, käy ilmi uudesta raportista.

  • 9.11.2022

    ”Jos ihmisoikeudet ovat meille aidosti merkityksellisiä, olemme valmiita pitämään niistä kiinni, myös urheilukilpailujen kustannuksella”

    Urheilu ja politiikka eivät ole yksi ja sama asia. Niitä molempia yhdistävät kuitenkin niiden taustalla olevat ihmiset, jotka tekevät arvojensa mukaisia valintoja, Ujuni Ahmed kirjoittaa.

  • 8.11.2022

    Köyhyyssyrjinnän pitäisi olla laitonta samalla tavoin kuin rasismin ja seksismin, sanoo YK-asiantuntija

    ”On vaarallinen uskomus, että köyhyydessä elävät ovat itse vastuussa olosuhteissaan ja siksi yhteiskunnallisesti jotenkin alemmassa asemassa”, sanoo YK:n köyhyysraportoijan Olivier de Schutter.