• 25.6.2005

    Jukka Paarma

    "Jeesuskin kysyi sokealta mieheltä Jerikon kaupungin luona: ‘Mitä haluat, että minä sinulle tekisin?’ Aika usein yritän pitää tätä kohtaa mielessäni", evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma sanoo.

  • 25.6.2005

    Meri erottaa onnelasta

    Lisääntynyt rajavalvonta ei ole pysäyttänyt muuttoliikettä köyhistä maista Eurooppaan. Sen sijaan maahantulo on tiukentuneen kontrollin vuoksi entistä vaikeampaa, ja yhä useampi kuolee vaarallisella matkallaan.

  • 25.6.2005

    Ihmisoikeudet Koraanin mukaan

    Turkin toiseksi suurin ihmisoikeusjärjestö Mazlum Der on Suomessa varsin tuntematon. Se perustelee ihmisoikeuksia islamilaisilla periaatteilla.

  • 25.6.2005

    Arvojen rajapyykit

  • 25.6.2005

    Kuolema vaanii pihapiirissä

    Kambodzhan maaperässä yhä piilevien miinojen raivaajiksi koulutetaan yhteiskunnan heikko-osaisia, kuten naisia ja vammaisia.

  • 25.6.2005

    Etelä-Sudanin pakolaiset palaavat kotiin

    Samalla kun Sudanin länsiosissa käydään veristä sisällissotaa, eteläsudanilaiset valmistautuvat rauhaan.

  • 19.5.2005

    Ei niin kovinkaan villejä intiaaneja

    Pohjois-Amerikan intiaaneilla on paljon värikkäämpi ja kukoistavampi menneisyys kuin länsimainen, villien punanahkojen kukistamista ja erämaiden valloittamista julistava historia antaa ymmärtää.

  • 19.5.2005

    Lyhyet palat

  • 19.5.2005

    Kadulla koko elämä

    Tansanian oliitikot ja yläluokka haluavat kitkeä epävirallisen talouden ja "ei-toivottuina" pitämänsä ryhmät pois kaduilta, mutta nuorille laiton katukauppa on usein ainoa keino elättää itsensä ja sukunsa.

  • 19.5.2005

    Kummiksi palestiinalaisperheelle

    Palestiinalaisten tragedia ulottuu laajemmalle kuin Israelin miehitystoimien kohteina oleviin Länsirantaan ja Gazaan. Libanonissa on melkein 400 000 palestiinalaispakolaista.