17.10.2013
Israelilta pieniä kohennuksia pidätettyjen lasten asemaan
Nuoria lapsia voi pidättää syytteittä nyt vain 24 tuntia neljän päivän sijaan.
17.10.2013
Nuoria lapsia voi pidättää syytteittä nyt vain 24 tuntia neljän päivän sijaan.
16.10.2013
Julkinen työeläkerahasto lopettaa yhteiskuntavastuun nimissä sijoittamisen kahteen miehitetystä Länsi-Saharasta fosfaattia ostavaan kemian alan yritykseen.
16.10.2013
Kirjailija ja Etiopian sananvapausjärjestö Penin perustaja Solomon Hailemariam uskoo, että jonain päivänä hänen kotimaassaan voidaan käydä vuoropuhelua, johon kuuluu myös oikeus olla eri mieltä.
16.10.2013
Kiinassa moni homoseksuaali menee naimisiin, jotteivät perhe ja suku menettäisi kasvojaan.
15.10.2013
Talebanien uhriksi joutunutta 16-vuotiasta Malala Yousafzaita povattiin jopa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
10.10.2013
Verité-järjestön selvityksen mukaan laittomilla kultakaivoksilla esiintyy pakkotyötä ja ihmiskauppaa.
9.10.2013
Burman johto ei ole laskemassa syrjittyä rohingya-kansaa, kirjoittaa Marwaan Macan-Markar.
8.10.2013
Vielä keväällä siviiliuhrien määrä laski ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007.
8.10.2013
Hallituksen joukot kävivät kovin ottein polttoaineen hinnankorotusta protestoivien mielenosoittajien joukkoon.
4.10.2013
Historiallisessa ministeritason kokouksessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet nostettiin ensimmäistä kertaa pääteemaksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.