• 4.10.2023

    Aktivisti Sonja Hyppänen taisteli kymmenen vuotta maailman merillä laitonta valaiden ja delfiinien pyyntiä vastaan ja paloi loppuun – Nyt hän työskentelee Utsjoella luonto- ja eräoppaana, koska kokee huolta Suomen luontokadosta

    Sonja Hyppänen ei pysty katselemaan maailman vääryyksiä sivusta. Nyt hän kuitenkin palautuu unettomuudestaan Utsjoella ja vetää hetkisen henkeä. Samalla hän jo miettii työskentelyä Välimerellä siviilipelastuksen parissa.

  • 3.10.2023

    YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi joukkojen lähettämisen Haitiin – Operaatio herättää epäilyksiä, sillä ulkovaltojen sotkeutumisella on harvoin ollut Haitille hyviä seurauksia

    Kenia on luvannut johtaa operaatiota, jossa Haitin viranomaisia autetaan saamaan haltuunsa maan keskeinen infrastruktuuri. Jengiväkivallassa on kuollut tänä vuonna tuhansia ihmisiä.

  • 29.9.2023

    Kun Ukrainassa alkoi sota, sotilaat lähtivät liikkeelle, mutta ikääntyneet eivät – Ketkä ajavat ikääntyneiden oikeuksia ja miksi heitä ei näy missään?

    Ikääntyneet eivät poseeraa hyväntekeväisyyskuvastoissa, eivätkä heidän etujaan ajavat kansainväliset järjestöt paistattele otsikoissa. Miksi vanhuuden turvaaminen ei kiinnosta ihmisiä?

  • 29.9.2023

    Yhdysvaltoja vaaditaan lopettamaan siirtolaisten karkottaminen kaoottiseen Haitiin – Omia kansalaisia kehotetaan poistumaan samaan aikaan, kun maahan palautetaan ihmisiä

    Haiti on ajautunut vaikeaan jengiväkivallan kierteeseen, mutta maahan on YK:n pakolaisjärjestön vetoomuksista palautettu silti ihmisiä, kertovat ihmisoikeusjärjestöt.

  • 22.9.2023

    Järjestö kritisoi EU:ta kehitysapurahojen käyttämisestä siirtolaisuuden torjuntaan

    EU käyttää apua siirtolaisuuden pysäyttämiseen Nigerissä, Libyassa ja Tunisiassa sen sijaan, että se yrittäisi pysäyttää köyhyyden, kritisoi Oxfam. Sen mukaan EU saattaa rikkoa sekä omia sääntöjään että OECD:n ohjeita.

  • 19.9.2023

    Kenian ainoassa lasten vankilassa pojat voivat odottaa tuomiota vuosia – Vapaaehtoiset vievät toivoa hetken kerrallaan

    Kenian alaikäisten vankilassa elää parikymmentä tyttöä ja parisataa poikaa. Vapaaehtoinen Martin Mwariri vieraili vankilassa ja huomasi, ettei poikien luona käy juuri kukaan. Hän päätti muuttaa asian.

  • 19.9.2023

    Kehitysyhteistyön seksuaalisen väkivallan nollatoleranssin synkkä historia – ja valoisampi tulevaisuus?

    Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun historia on täynnä räikeitä esimerkkejä naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Osa rikollisista etsiytyy tietoisesti haavoittuvien ihmisten pariin. Nyt kansainvälinen yhteisö on kuitenkin paremmin hereillä kuin vielä 15 vuotta sitten, kirjoittaa tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen.

  • 18.9.2023

    Taliban sulki kauneushoitolat ja kampaamot: ”Salongeissa naiset ovat voineet jakaa elämäänsä avoimesti”

    Afganistanissa talibanin viimeisin naisten sortotoimi on kampaamojen ja kauneussalonkien sulkeminen. Tähän mennessä tytöiltä ja naisilta on kielletty pääsy muun muassa kouluun, kuntosaleille ja puistoihin. Myös työskentely YK:ssa on kielletty.

  • 15.9.2023

    Kuubalaisten karu arki: ”Valuuttauudistus oli suuri erehdys, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu”

    Kuuba elää syvässä talouskriisissä, jolle ei näy loppua. Pulaa on kaikesta kananmunista lääkkeisiin, musta pörssi kukoistaa ja maastamuutto on huipussaan. Silti toivo paremmasta ei ole sammunut.

  • 15.9.2023

    Raportti: Viime vuonna tapettiin ainakin 177 ympäristöaktivistia – Amazon on yksi vaarallisimmista paikoista

    Viimeisen vuosikymmenen aikana on tapettu lähes 2 000 ympäristö- ja maaoikeuksien puolustajaa. Erityisen vaarallista ympäristöaktivismi on alkuperäiskansojen jäsenille.