• 10.6.2024

    Raportti: Etiopian joukot syyllistyivät kansanmurhaan Tigrayn sodassa

    New Lines Institute -ajatushautomon raportissa viitataan muun muassa silloisen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kuulemiin kommentteihin tigraylaisten ”pyyhkimisestä pois sadaksi vuodeksi”.

  • 3.6.2024

    ”Kyläpolitikointi kunniaan!” – Kylien eriarvoistuminen on ihmisoikeuskysymys, sanoo Suomen kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto

    Pitäisikö kylillä olla enemmän valtaa vaikuttaa asioihinsa? Kiinnostaako ihmisiä paikallisvaikuttaminen tai kylätoiminta? Suomen kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto vastaa väitteisiin.

  • 30.5.2024

    Noora Dadu haluaa haastaa normatiivisen katseen

    Näyttelijä-aktivisti Noora Dadun mukaan taide ei voi julistautua epäpoliittiseksi. Hän näkee valkoisen katseen lävistämän fiktion ja Palestiinaa koskevan medianarratiivin saman tarinakoneiston eri osina mutta uskoo myös tarinoiden muutosvoimaan.

  • 29.5.2024

    Raportti: Teloitusten määrä kasvoi viime vuonna lähes kolmanneksen – Syynä etenkin Iranin koventunut politiikka

    Viranomaiset teloittivat viime vuonna ainakin 16 maassa yli 1 100 ihmistä. Määrä on kasvanut merkittävästi, mutta samaan aikaan teloitukset keskittyvät käytännössä vain muutamaan maahan, kuten Kiinaan, Iraniin ja Saudi-Arabiaan, käy ilmi Amnestyn raportista.

  • 24.5.2024

    Tutkimus Suomesta: Nuoret naiset ja vähemmistöihin kuuluvat kokevat eniten seksuaalista häirintää

    UN Women Suomen raportin mukaan 88 prosenttia suomalaisnaisista on kokenut seksuaalista häirintää elämänsä aikana. Nuorilla kokemukset ovat yleisempiä, mutta se ei tarkoita, että häirintä olisi ollut aiemmin harvinaisempaa.

  • 22.5.2024

    Järjestöt: Hallituksen esittämä rajaturvallisuuslaki ei ole ”jännitteinen” vaan ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa

    Hallituksen esityksen mukaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat turvapaikanhakijat pääsisivät yhä jättämään hakemuksensa, mutta käytännössä haavoittuvuutta on vaikea tunnistaa, muistuttaa Amnesty.

  • 16.5.2024

    Iran tuomitsi kuolemaan some-aktivistin – Teloitukset lisääntyneet dramaattisesti vuoden 2022 mielenosoitusten jälkeen

    Iran teloittaa yhä enemmän ihmisiä. Viimeisimpiä kuolemantuomion saaneita ovat rap-artisti Toomaj Salehi ja sosiaalisessa mediassa kritiikkiä esittänyt Mahmud Mehrabi.

  • 15.5.2024

    Sotilaallisten ryhmittymien sota, josta kärsivät siviilit – Miten Sudanin sota sai alkunsa?

    Sudanissa on sodittu yli vuosi. Sudanin sisällissota on yksi pahimmista humanitaarisista kriiseistä tällä hetkellä.

  • 15.5.2024

    ”Kotikaupungissani on sairaala, jonka vitriinissä on punaiset kengät” – Työpajassa maalattiin kenkiä ja keskusteltiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta

    Maailma kylässä -festivaalilla 25.-26.5. esillä olevan Punaiset kengät -installaation osia maalattiin Tiivistämöllä.

  • 15.5.2024

    Miten minusta tuli rohkea? – Maailman Kuvalehti toi festareille kolme inspiroivaa puhujaa ja installaation, joka otti kantaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

    Rojin Birzoi, Justus Kantakoski ja Sanna Valtonen kertoivat lauantaina 24.5. Maailma kylässä -festivaalilla, miten he löysivät oman rohkeutensa. Maailman Kuvalehti tuotti festivaalialueelle myös "Punaiset kengät" -installaation.