• 7.1.2015

    Afganistan uuden edessä

    Afganistan pelkää, että apu lähtee auttajien mukana. Nato-operaation kutistuminen hiljentää taloudellista toimintaa.

  • 7.1.2015

    Viimeisenä lähtee aasi

    Portugalin maaseutu autioituu kiivasta tahtia. Voivatko aasit ja aasivaellukset pelastaa vuoristokylät?

  • 30.12.2014

    Järjestö: Säästötoimet heikentäneet Kreikan ihmisoikeustilannetta

    Myös EU-maat ovat osaltaan vastuussa taloudellisten ja poliittisten oikeuksien kaventumisesta Kreikassa, sanoo kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö.

  • 19.12.2014

    Kenia kiristää terrorismin vastaista lainsäädäntöä

    Lakimuutosten vastustajien mukaan kyseessä on isku mediaa ja kansalaisia vastaan.

  • 17.12.2014

    Talebanien kouluisku tuomittu laajasti

    Pakistanin historian pahin kouluisku on myös maan oman politiikan tulosta, sanoo Guardian-lehti.

  • 17.12.2014

    Lapsuus on matka

    "Jokainen kadulla kuultu sana oli kuin pölyinen aarrearkku, täynnä auringon hehkua iholla, paahdettujen maapähkinöiden tuoksua, varvastossun ja jalan väliin tunkevaa hiekkaa", Taina Tervonen muistelee.

  • 17.12.2014

    Pois pulasta!

    Ellene Sana saa päivittäin viestejä ulkomailla työskenteleviltä filippiiniläisiltä. Naiset pyytävät apua etenkin palkkakiistoihin ja kokemaansa väkivaltaan.

  • 17.12.2014

    Kuurona Gazassa

    Kuurojen yhteisö Aftaluna opettaa monenikäisiä gazalaisia kuuroja. Samalla se tekee arvokasta asennekasvatusta.

  • 17.12.2014

    ”Suomessa sain maistaa vapautta”

    Kirgisialainen Sitora Kurbanova korostaa, että vammaisia ei saisi ylisuojella.

  • 17.12.2014

    Elokuvia sokeille

    Meksikolainen kaveriporukka alkoi tulkata elokuvia, jotta näkövammaisetkin voisivat ”katsoa” niitä.