• 29.9.2011

    Naapurimaa ei toivota haitilaisia tervetulleiksi

    Myötätunto viimevuotisesta maanjäristyksestä kärsineitä haitilaisia kohtaan heikkenee. Dominikaaninen tasavalta, Jamaika ja Bahama ovat alkaneet karkottaa haitilaispakolaisia takaisin kotimaahansa.

  • 29.9.2011

    Nuori libyalaisnainen ohjasi Naton täsmäiskuja

    ”Minä en ollut Gaddafin joukkojen kohteena. He keskittyivät miehiin, koska eivät osanneet kuvitella, että joku nainen tekisi tällaista”, kertoo Natolle ohjeita antanut, salanimellä esiintyvä 24-vuotias Nomidia.

  • 21.9.2011

    Itä-Afrikan nälänhätä

    Nälkä tappaa Afrikan sarvessa. Itä-Afrikassa kärsitään kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä. Kipeimmin sen kokevat somalialaiset, joilta puuttuvat järjestäytyneen valtion auttamisjärjestelmät. Nälkiintyneet somalialaiset hakeutuvat muun muassa Kenian ja Somalia rajalle, Dadaabin pakolaisleirille.

  • 1.4.2011

    Minun Ruandani

    Leah Chishugi on kirjoittanut Ruandan kansanmurhan aikaan sijoittuvan omaelämäkerran. Hän eli onnellisen lapsuuden paratiisissa. Vuonna 1994 kaikki muuttui muutamassa tunnissa kivuksi, joka ei jätä koskaan.

  • 25.10.2010

    Maailmanpankin patovallit pettivät

    Maailmanpankin piittaamattomuus Pakistanin patohankkeen turvallisuusriskeistä pahensi maan tulvia, sanoo paikallinen tutkija. Toistuvatko samat virheet tulevaisuudessa?

  • 2.7.2010

    Kilpailu Haitista

    Kun maa järisi Haitissa, avunanto halvaantui. Lentokentästä tuli pullonkaula ja kenttäsairaaloiden kuumemittarit lensivät roskiin.
    Suomalaiset avustustyöntekijät kertovat, miten Haitissa pärjättiin.

  • 8.2.2006

    Oikeus elämään on ihmisoikeuksien kulmakivi

    Oikeus elämään on kaikkien muiden ihmisoikeuksien kulmakivi, kirjoittaa Louise Arbour kolumnissaan.

  • 8.2.2006

    Kalastajakylän eloonjääneet asuvat teltoissa Acehissa

    Aalto pyyhkäisi Ujong Muholin kalastajakylän yli vuosi sitten, Kylän 1500 asukkaasta tuhat kuoli. Vuosi on ollut raskas, mutta elämän on jatkuttava.

  • 21.10.2005

    Suuntansa kadottanut vallankumous

  • 21.10.2005

    Suomi ja Zimbabwen velka