14.1.2021
Maailman naisilla on selvästi miehiä vähemmän puhelimia
Erityisen räikeä ero on matalan ja keskitulotason maissa.
14.1.2021
Erityisen räikeä ero on matalan ja keskitulotason maissa.
8.1.2021
Kun luomme teknologiaa ja tekoälyä eriarvoisessa maailmassa, saatamme vahingossa siirtää nykyisen epätasa-arvon tulevien sukupolvien ongelmaksi.
28.12.2020
Rikkaat maat ovat varanneet itselleen yli puolet luvatuista rokoteannoksista.
15.12.2020
Kenia mainitaan usein teknologian huippumaana Afrikassa, mutta se ei ole koko totuus. Suuri osa ihmisistä elää yhä teknologian ulottumattomissa. Juuri heitä tarvittaisiin löytämään ratkaisuja maan suurimpiin ongelmiin.
11.12.2020
Vastikään piispaksi valittu Mari Leppänen kasvoi herätysliikkeen konservatiivisessa maailmassa, mutta sanoo kulkeneensa polun avaraan kristillisyyteen. Millaisena hän näkee kirkon roolin nyky-yhteiskunnassa, jossa siltä vaaditaan sekä uudistumista että perinteiden vaalimista?
11.12.2020
Omassa elämässäni teknologia on viimeksi pohdituttanut lähinnä digikuilun vinkkelistä, Anni Valtonen kirjoittaa.
30.11.2020
Kristiina Markkasen kirja ei uhriuta 15-vuotiaana ihmiskaupan uhriksi päätynyttä Itohan Okundayeta, vaikka kertookin raskaista kokemuksista.
30.11.2020
Afrikkalaistaustaiset ihmiset kokevat Euroopassa paljon rasismia. Suomessa tilanne on erityisen karu.
17.11.2020
Monet Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen koulut eivät ole vielä edes päättäneet, milloin avaavat koulun. Alueella, jossa kolmannes ihmisistä ei käytä nettiä, etäopiskelu on vaikeaa.
11.11.2020
Luokanopettajaksi opiskeleva Elina Yao toimii Helsingin yliopiston Students of Colour -järjestössä. Se tarjoaa vertaistukea etnisiin ja näkyviin vähemmistöihin kuuluville opiskelijoille ja tuo esiin yliopistossa tapahtuvaa syrjintää.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.