• 6.11.2019

    Kalastajat elvyttävät delfiinikantoja Bangladeshissa – ”Delfiinien suojelu on myös kalastuksen suojelua”

    Sundarbansin mangrovemetsän joissa ja kanavissa elää uhanalaisia delfiinejä, jotka sotkeutuvat helposti kalastajien verkkoihin. Nyt suojelutiimit valistavat kalastajia, jotta nämä eivät heittäisi verkkojaan suojelualueiden vesiin. Se on saanut delfiinien määrän nousuun.

  • 21.8.2019

    Siat tuottavat sähköä Brasiliassa

    Brasilialaiseen Entre Rios do Oesten kaupunkiin on ideoitu ja toteutettu minilämpövoimala, joka käyttää kahdeksantoista sikafarmin tuottamaa biokaasua. Energiakuluista syntyvät säästöt sijoitetaan terveyteen ja koulutukseen.

  • 13.6.2019

    Ennuste: Suurin osa lihatuotteista korvataan vuoteen 2040 mennessä keinolihalla ja vegaanisilla korvikkeilla

    Konsulttiyhtiön arvion mukaan ”lihaton” liha on valtaamassa alaa lihateollisuudelta muun muassa ympäristötietoisuuden kasvun takia. Se tarkoittaa hyviä uutisia sekä kasvis- että sekasyöjille.

  • 27.5.2019

    Eläinten lääkintä vaaraksi ihmisille – Antibioottiresistenssi lisää köyhyyttä ja kuolleisuutta

    YK:n asiantuntijaryhmän tuore raportti arvioi, että vuonna 2050 antibioottiresistenssin vuoksi voi kuolla jo kymmenen miljoonaa ihmistä. Yhtenä syynä on antibioottien liika- ja väärinkäyttö karjataloudessa.

  • 21.2.2019

    Tutkimus: Keinoliha ei välttämättä olekaan ilmastoystävällisin vaihtoehto karjankasvatukselle

    Maailmalla on viime vuosina intoiltu laboratoriossa kasvatetusta lihasta. Tutkijoiden mukaan on kuitenkin epäselvää, mitkä sen ilmastovaikutukset tulevat olemaan.

  • 30.10.2018

    Raportti: Ylikulutus ja maankäytön muutokset johtaneet selkärankaisten määrän romahtamiseen

    WWF:n tuoreen Living Planet -raportin mukaan eläinten määrän väheneminen on kriittisellä tasolla, mutta se on vielä mahdollista pysäyttää.

  • 23.10.2018

    Kuumuus koettelee Amazonin eläimiä – Jo nyt ollaan sietokyvyn ylärajoilla

    Tropiikin vaihtolämpöiset, kuten perhoset ja liskot, sietävät lämpötilan muutoksia heikommin kuin viileämpien leveysasteiden eläimet. Tutkijoiden mukaan liika lämpö voi vaarantaa esimerkiksi sukupuolten tasapainon.

  • 19.10.2018

    Tutkimus: Luonto tarvitsee miljoonia vuosia toipuakseen ihmisen aiheuttamasta sukupuutosta – ”On paljon helpompaa pelastaa luonnon monimuotoisuus nyt”

    Evoluutio paikkaa lajien sukupuuttoa, mutta ihminen tuhoaa luontoa niin nopeasti, ettei evoluutio tahdo pysyä sen tahdissa, varoittavat tutkijat.

  • 18.7.2018

    Kongo harkitsee öljyn etsinnän sallimista maailman tärkeimpiin kuuluvissa luonnonpuistoissa

    Virungan ja Salongan luonnonpuistot ovat Unescon maailmanperintökohteita, joissa elää useita harvinaisia lajeja. Ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan Kongon hallituksen suunnitelmista, jotka saattavat sallia öljyn etsinnän puistoissa.

  • 11.7.2018

    Tutkimus: EU:ssa myydään laittomasti hankittua norsunluuta – radiohiiliajoitus osoittaa, että norsuja on tapettu kieltojen jälkeenkin

    EU:ssa saa myydä norsunluuta, mikäli se on hankittu ennen vuotta 1947. Tuoreen tutkimuksen mukaan unionissa myydään jopa 2000-luvulla tapetuista norsuista peräisin olevaa norsunluuta. Se osoittaa, että kaikki norsunluukauppa pitäisi kieltää, vaatii tutkimuksen tehnyt Avaaz-järjestö.