9.10.2015
Nobel-palkinto Tunisian rauhantyölle
Demon toiminnanjohtaja Tiina Kukkamaa-Bah kiittelee Nobelin myöntämistä demokratiakehitykselle.
9.10.2015
Demon toiminnanjohtaja Tiina Kukkamaa-Bah kiittelee Nobelin myöntämistä demokratiakehitykselle.
7.10.2015
Ihmisoikeusjuristi Adilur Rahman Khan on vapaalla takuita vastaan, ja hallitus on jäädyttänyt hänen johtamansa järjestön varat. Samaa tapahtuu ympäri maailman, kertovat asiantuntijat.
7.10.2015
Maanosan parhaat maat löytyvät eteläisestä Afrikasta, paljastaa Mo Ibrahim -hallintoindeksi.
22.9.2015
Seitsemän vuotta väännetty laki on viimein valmis, mutta sekä vähemmistöt että hinduenemmistö kaipaavat muutoksia.
17.9.2015
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus on saanut kymmeniä tukiviestejä kehitysmaista hallituksen ay-oikeuksien heikentämissuunnitelmien vuoksi.
1.9.2015
Perustuslaista järjestetään lokakuussa kansanäänestys, jonka jälkeen siitä tulee lainvoimainen.
1.9.2015
Somalimaan naispoliitikot ajavat nyt ahkerasti naiskiintiötä, sillä sen avulla yhä useampi nainen pääsisi parlamenttiin.
25.8.2015
Myanmar järjestää marraskuussa vaalit, joihin myös Aung San Suu Kyin johtama oppositiopuolue saa osallistua. EU lähettää tarkkailijansa demokratiaa hapuilevaan maahan.
19.8.2015
Viime hetken päätös, joka edellyttää nais- ja miesehdokkaita saman verran, sekoittaa Venezuelan valmistautumista joulukuun vaaleihin.
10.8.2015
Kuuban muuttunut ulkopolitiikka ja pian käsillä oleva vallanvaihdos haastavat sisäpolitiikkaa. Eriarvoistuminen on haaste, mutta demokraattiset vaikutusmahdollisuudet kasvavat.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.