27.11.2015
Perustuslakiuudistus ajoi Nepalin uuteen kriisiin
Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.
27.11.2015
Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.
23.11.2015
Uzbekistanilaisen kylän asukkaat saivat kummallisen käskyn.
10.11.2015
Uudistuksia kuitenkin tarvitaan, jotta vaalit olisivat aidosti rehelliset, sanotaan alustavassa lausunnossa.
5.11.2015
Myanmarissa pidetään sunnuntaina ensimmäiset viralliset parlamenttivaalit sitten siviilivaltaan siirtymisen. Armeijan valta säilynee vaaleista huolimatta.
2.11.2015
Opposition mukaan vaalien ääniä peukaloitiin, mutta kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat reilut.
19.10.2015
YK:n erityisraportoijan mukaan uusi järjestöjen rahoitusta kiristävä lakiesitys vaarantaa järjestöjen olemassaolon.
13.10.2015
Vaalit olisivat ensimmäiset täysin vapaat 25 vuoteen, mutta vaalikomitea ehdottaa niiden siirtämistä maata kurittavien tulvien vuoksi.
9.10.2015
Demon toiminnanjohtaja Tiina Kukkamaa-Bah kiittelee Nobelin myöntämistä demokratiakehitykselle.
7.10.2015
Ihmisoikeusjuristi Adilur Rahman Khan on vapaalla takuita vastaan, ja hallitus on jäädyttänyt hänen johtamansa järjestön varat. Samaa tapahtuu ympäri maailman, kertovat asiantuntijat.
7.10.2015
Maanosan parhaat maat löytyvät eteläisestä Afrikasta, paljastaa Mo Ibrahim -hallintoindeksi.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.