• 13.6.2025

    Afgaaninaisen katse: ”Väkivallasta, ruoskinnasta ja katuoikeudenkäynneistä on tullut osa jokapäiväistä elämäämme”

    Maailman Kuvalehti aloittaa aiemmin Suomen Kuvalehden julkaiseman Afgaaninaisen katse -blogin julkaisun. Ensimmäinen teksti kertoo, millaista on, kun edes kynsienleikkuusta ei saa päättää itse.

  • 28.5.2025

    Vialliset vaalit – demokratian kehittymistä Euroopassa hidastaa valtapuolueiden vastarinta 

    Euroopan eri maissa valtapuolueiden tavoitteena on vakiintuneiden vaalitapojen säilyttäminen, minkä vuoksi suhteellisuus äänten ja edustajamäärien välillä toteutuu huonosti. Suomen vaaleissa suhteellisuutta haittaavat pienet vaalipiirit. Emeritusprofessori Heikki Paloheimo on tarjonnut ratkaisua ongelmaan jo vuodesta 2008, mutta poliitikoille se ei kelpaa. 

  • 14.5.2025

    Propagandakoneistot vahvistuvat, kun länsimaiden tuki riippumattomalle medialle hiipuu

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös jäädyttää kehitysapu sysää riippumattomat uutishuoneet ahdinkoon eri puolilla maailmaa. Tiedollisen tyhjiön täyttävät Kremlin ja Pekingin äänitorvet, kirjoittaa Antti Yrjönen esseessään.

  • 22.4.2025

    ”Punainen kortti on tapa osoittaa tyytymättömyyttä Israelin valtiota kohtaan” – Chilessä sekä jalkapalloilijat, kansa että valtio ovat Palestiinan tukena

    Chilessä on suuri palestiinalaisvähemmistö, jolle oma jalkapallojoukkue, Club Deportivo Palestino, on tärkeä osa omaa kulttuuria ja solidaarisuustyötä.

  • 14.4.2025

    Aikanaan Pablo Nerudan varjoon jäänyt runoilija Gabriela Mistral on nyt Chilessä nuoren sukupolven sankari – ”Hän tuli köyhältä maaseudulta ja ajoi naisten ja vähäosaisten etuja”

    Chileläinen Gabriela Mistral sai ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan kirjailijana kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1945. Siitä huolimatta Mistralin työtä ei ole aina arvostettu hänen kotimaassaan. Nyt tilanne on muuttunut: Mistralista on tullut Chilessä yhteiskunnallisen liikehdinnän symboli.

  • 1.4.2025

    Ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustaminen vaatii kansalaisyhteiskunnalta valppautta, sanoo Jarna Petman: ”Jos emme aseta rajoja tässä ja nyt, ei niitä aseta kukaan muukaan”

    Miten ihmisoikeudet ovat kehittyneet viime vuosina? Onko ihmisoikeuksista tullut kauppatavaraa? Mitä me voimme tehdä niiden edistämiseksi? Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Jarna Petman vastaa kysymyksiin.

  • 28.3.2025

    Kaverusten ideasta lähtenyt Global Club Nights tarjoilee livemusiikkia eri puolilta maailmaa – ”Tarvitsemme paikan, jossa voimme esitellä työtämme”

    Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskelleet kaverukset saivat reilu kolme vuotta sitten idean. Nyt he järjestävät kerran kuussa Global Club Nights -liveklubitapahtumaa, joka tutustuttaa toisiinsa eri puolilta maailmaa Suomeen muuttaneita muusikoita ja suomalaisia musiikkialan toimijoita.

  • 27.3.2025

    Iran on muistutus ihmisoikeuksien hauraudesta – ”Toivon, että nuoret kyllästyvät nykytilaan ja tilalle syntyy jotakin uutta”

    Vankilaan bahai-uskonsa vuoksi tuomittu Raha Sabet Sarvestany peräänkuuluttaa yhteisvastuuta Iranin ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Iranissa syntynyt ja lapsena Ruotsiin salakuljetettu Atefeh Sebdani sanoo nuorten iranilaisten olevan väsyneitä väkivaltaan.

  • 10.3.2025

    Vallanvaihdoksen läpikäynyt Bangladesh aikoo pyyhkiä seteleistä maan perustajaisän kuvan

    Tavallisille bangladeshilaisille setelin kuvitusta tärkeämpää on se, mitä rahalla saa.

  • 6.3.2025

    Ihmisoikeuksia ja demokratiaa on pidetty Suomessa muuttumattomina, sanoo työelämäprofessori Kaari Mattila – ”Meidän pitää ymmärtää, mitä puolustamme”  

    Ihmisoikeusliiton entinen pääsihteeri Kaari Mattila on valittu Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessoriksi, jonka tonttiin kuuluvat ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio. Hän on huolissaan etenkin suurvaltojen heikkenevästä demokratiakehityksestä ja toivoo Euroopan mailta jälkiviisauden sijaan syvällisempää ymmärrystä.