16.6.2016
Korallien toivo hupenee
Maailmalla nousi äläkkä, kun Australia poisti Ison valliriutan korallit Unescon raportista, joka listasi ilmastonmuutoksen uhkaamia maailmanperintökohteita. Uhattuna ovat kuitenkin muutkin koralliriutat.
16.6.2016
Maailmalla nousi äläkkä, kun Australia poisti Ison valliriutan korallit Unescon raportista, joka listasi ilmastonmuutoksen uhkaamia maailmanperintökohteita. Uhattuna ovat kuitenkin muutkin koralliriutat.
7.6.2016
Ympäristörikollisuus on yleistynyt aina salametsästyksestä valkokaulusrikollisuuteen, varoittavat YK ja Interpol.
3.6.2016
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan hallituksen aloittama ohjelma ei tarkoita, että öljy-yhtiö Shell pääsisi vastuusta.
17.3.2016
YK varoittaa ihmisen toiminnan vaarantavan pölyttäjien tulevaisuuden.
22.1.2016
Yli kolmannes maailman makeanveden kaloista elää kolmella jokialueella, joilla on meneillään ennennäkemätön patobuumi, tutkijat varoittavat.
16.11.2015
RSPO-palmuöljysertifikaatin ulkopuoliset auditoijat ovat jopa peitelleet ympäristörikoksia, sanoo järjestö.
7.9.2015
Metsää on menetetty Etelä-Afrikan pinta-alan verran 25 vuodessa, mutta toisaalta metsää suojellaan yhä useammin, kiittelee FAO.
13.8.2015
Tänään 13. elokuuta vietettävä Maailman ylikulutuspäivä on aikaistunut kasvaneen hiilijalanjäljen vuoksi viikolla.
5.8.2015
Uudet kestävän kehityksen tavoitteet ovat vihdoin valmiit ja ne on määrä hyväksyä lopullisesti syyskuussa.
31.7.2015
Etenkin elefanttien ja sarvikuonojen salametsästys on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti.