• 26.4.2018

    Laiton puukauppa käy Kongossa

    Mai-Ndomben sademetsästä laittomasti kaadettua puuta lähtee tonneittain ulkomaille tai myytäväksi pimeillä markkinoilla. Maailmapankilla on alueella ilmastonmuutosohjelma, mutta tuoreen raportin mukaan se ei ole kunnioittanut paikallisten oikeuksia.

  • 29.1.2018

    Tutkijat: Ilmastonmuokkaus uhkaisi eläimiä ja kasveja

    Maapalloa pystyisi viilentämään suihkuttamalla yläilmakehään rikkidioksidia. Tuoreen tutkimuksen mukaan vaikutukset eläimiin ja kasveihin voisivat kuitenkin olla tuhoisat, mikäli muokkaus yllättäen lopetettaisiin.

  • 26.1.2018

    Tutkimus: Merten muovijäte pilaa korallitkin

    Taudit vaikuttavat koralleihin kuolion tavoin. Tutkijat ovat osoittaneet, että merten muovijäte moninkertaistaa korallien tautiriskin.

  • 19.1.2018

    Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita

    Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.

  • 5.1.2018

    Tutkimus: Kahden asteen lämpeneminen voi muuttaa yli neljänneksen maapinta-alasta kuivemmaksi

    Mikäli maapallon lämpeneminen onnistutaan pitämään 1,5 asteessa, monet alueet voidaan pelastaa kuivuudelta, sanovat tutkijat.

  • 17.8.2017

    Bolivia hyväksyi valtatien – Amazonin sademetsä vaarassa

    Boliviassa on kiistelty pitkään valtatien rakentamisesta Amazonin sademetsän halki. Maan senaatti hyväksyi viime viikolla presidentti Evo Moralesin hankkeen, mutta alkuperäisasukkaat vastustavat sitä ankarasti.

  • 1.8.2017

    Maailman ylikulutuspäivää vietetään taas ennätysaikaisin

    Maapallon tämänvuotiset luonnonvarat on käytetty huomenna. Vielä 1970-luvun alussa päivää vietettiin vasta joulun tienoilla.

  • 29.6.2017

    Tutkijat: Kymmenesosa kalansaaliista päätyy takaisin mereen

    Kalastusalukset heittävät vuosittain pois miljoonia tonneja käyttökelpoista kalaa. Viime vuosina ilmiö on vähentynyt, todennäköisesti kalakantojen hupenemisen vuoksi, käy ilmi tutkimuksesta.

  • 31.1.2017

    Ihmisen toimet uhkaavat maailmanperintökohteita

    Queenslandin yliopiston tutkimuksen mukaan ihmisen jalanjälki on kasvanut useimmissa Unescon maailmanperintölistan luontokohteissa.

  • 27.10.2016

    WWF: Länsimaiden kulutusjuhla näkyy kehitysmaiden ympäristössä

    Tuoreen Living Planet Indexin mukaan maapalloja tarvittaisiin 1,6, jotta luonnonvarat riittäisivät nykykulutukseen.