11.5.2018
Suomen Punainen Risti lähettää avustustyöntekijöitä Keniaan tulvatilanteen helpottamiseksi
Yli 300 000 ihmistä on joutunut pakenemaan tulvia Keniassa.
11.5.2018
Yli 300 000 ihmistä on joutunut pakenemaan tulvia Keniassa.
25.4.2018
Osa Afganistanin maakunnista on saanut alle kolmanneksen tavallisesta sademäärästään. Se uhkaa lisätä aliravitsemusta jo valmiiksi vaikeissa oloissa.
20.4.2018
Pelätty monsuunikausi alkaa pian Bangladeshissa, jonne on lyhyessä ajassa paennut lähes 700 000 Myanmarin rohingyaa. Avustusjärjestöt yrittävät vahvistaa huteria leirejä, jotta katastrofilta vältyttäisiin.
18.4.2018
Unicef testaa Malawissa, sopisivatko lennokit esimerkiksi mobiiliyhteyksien laajentamiseen tai koleran ehkäisyyn. Asiantuntijoiden mukaan lennokeissa piilee suuria mahdollisuuksia, vaikka ne eivät olekaan ihmelääke köyhyyteen.
10.4.2018
Yli 13 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua Kongossa. Maan johdon mukaan kriisiä ei ole.
10.4.2018
OECD-maat suuntasivat viime vuonna hieman aiempaa enemmän apua kaikkein vähiten kehittyneimmille maille. Suomen kehitysavun kokonaissumma laski entisestään.
23.3.2018
Konfliktit ja ilmastokatastrofit ovat suurin syy siihen, miksi akuutista ruokapulasta kärsivien määrä kasvoi viime vuonna, käy ilmi avustustoimijoiden raportista.
12.3.2018
Tuhojen täysi laajuus on vielä epäselvä, sillä monet yhteisöt elävät eristyksissä.
12.3.2018
Kongon kriisi on paisunut uusiin mittoihin, kun aseelliset yhteenotot ovat levinneet aiemmin rauhallisille alueille. Charlotte Ukuba elää taivasalla kahdeksan lapsen kanssa.
23.2.2018
Avustusjärjestö Oxfamin skandaali on nostanut esiin myös muissa järjestöissä tapahtuvan hyväksikäytön. Suomessa tapauksia ei ole tullut ilmi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.