• 27.3.2013

    Kansalaisjärjestöt uskovat budjettitukeen osana kehitysapua

    Ulkoministeriön kumppanuusjärjestöjen tilaisuudessa nostettiin esille myös kriittisiä näkökulmia kehitysyhteistyöstä.

  • 21.3.2013

    Reilut hedelmät menestyvät Kamerunissa

    Kamerunissa maat viljelijöiltä vienyt yhtiö taipui maksamaan korvauksia vasta kovan painostuksen jälkeen, kirjoittaa Monde Kingsley Nfor.

  • 1.8.2012

    Leireihin paenneet elävät avustustyön varassa Somaliassa

    Vaikka nälänhätä on virallisesti helpottanut, pakolaisleirien tilanne on edelleen lohduton.

  • 18.4.2012

    Nälänhädässä ruokaa etsitään jopa muurahaispesistä

    Tšad riutuu kuivuuden ja nälänhädän kourissa. Tilanne on huono jopa pääkaupunki N’Djamenassa.

  • 12.4.2012

    Selvitys: EU rakentaa, Israel tuhoaa

    Israelin hyökkäykset ovat aiheuttaneet 50 miljoonan euron tuhot EU:n maksamille kohteille palestiinalaisalueilla kymmenen vuoden aikana, tuore selvitys kertoo.

  • 5.4.2012

    Unohdettu katastrofi paisuu Sudanien rajalla

    Hamid Yussef Bashir kertoo kävelleensä 17 päivää viiden lapsensa ja vaimonsa kanssa päästäkseen pakolaisleirille Etelä-Sudaniin.

  • 22.9.2011

    Kehitysapu ei valukaan kankkulan kaivoon

    Maailman köyhimpien maiden riippuvuus ulkomaisesta avusta on vähentynyt vuosikymmenessä kolmanneksella.