8.4.2013
Sahrawi-aktivisteille ankaria tuomioita Marokossa
Mellakoista syytettyjen tuomiot perustuvat kiduttamalla saatuihin tunnustuksiin, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
8.4.2013
Mellakoista syytettyjen tuomiot perustuvat kiduttamalla saatuihin tunnustuksiin, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
4.4.2013
Kolmastoista sosiaalifoorumi pidettiin ensimmäistä kertaa arabimaassa.
4.4.2013
Kansainvälinen solidaarisuusliike murtaa nyt palestiinalaisalueen saartoa uudella tavalla.
26.3.2013
Väkivalta tuottaa vain lisää ongelmia, neuvotteluja pohjustavat tohtorit vakuuttavat.
15.3.2013
Saudi-Arabia jatkaa poliittisten aktivistien rankaisemista pitkillä vankeusrangaistuksilla.
15.3.2013
Osa kiistanalaisen Guantánamon vangeista on lopettanut syömisen protestina kurjia oloja ja kohtelua vastaan.
14.3.2013
Euroopan tasa-arvoinstituutin mukaan myös Suomi on naisten ympärileikkausten riskimaa.
6.3.2013
Turvallisuusviranomaiset heittivät vankilaan 176 mielenosoittajaa, jotka vaativat vapautettavaksi helmikuussa vangittuja mielenosoittajia.
23.1.2013
Vuodentakaisen kurdien joukkomurhan selvitysten vitkuttelu on radikalisoinut kurdinuorisoa Turkissa, kirjoittaa Jillian Kestler-D'Amours.
15.1.2013
Muun muassa Ranska ja Iso-Britannia ovat kritisoineet päätöstä, joka pitää voimassa toisinajattelijoiden jopa elinkautiset vankeusrangaistukset.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.