1.4.2014
Ihmisen vaikutuksesta ilmastoon yhä selkeämpiä merkkejä
Viime vuoden lämpötilat ja sään ilmiöt osoittavat ilmastonmuutoksen pitkäaikaisen trendin jatkuvan odotetusti, sanoo YK:n meteorologinen järjestö WMO.
1.4.2014
Viime vuoden lämpötilat ja sään ilmiöt osoittavat ilmastonmuutoksen pitkäaikaisen trendin jatkuvan odotetusti, sanoo YK:n meteorologinen järjestö WMO.
1.4.2014
Tunisian kanssa allekirjoitettu liikkuvuuskumppanuussopimus siirtää vastuuta rajavalvonnasta Tunisialle, kritisoi joukko järjestöjä.
1.4.2014
Israel kiristää ja vangitsee sairaita gazalaisia, kirjoittaa Khaled Alashqar.
1.4.2014
Hippo tietää kuinka korkeita maailman rakennukset ovat, paljonko Euroopassa myydään polkupyöriä ja monessako maassa homoseksuaalisuus on laitonta.
1.4.2014
Keniassa aloitettiin miesten vapaaehtoiset ympärileikkaukset vuonna 2008. Tulokset ovat hyviä.
1.4.2014
Jokavuotisessa Aikakausmedian järjestämässä kilpailussa Maailman Kuvalehti on ehdolla kahdessa kategoriassa.
31.3.2014
Ajatushautomo arvioi miljardin ihmisen elävän äärimmäisessä köyhyydessä vielä vuonna 2030.
31.3.2014
Amnesty Internationalin vuosittaisen kuolemanrangaistusraportin mukaan teloitusten määrä on kasvanut erityisesti Irakissa ja Iranissa.
31.3.2014
Finnwatchin mukaan suomalaissairaaloiden käyttämiä suojakäsineitä tuotetaan työntekijöiden oikeuksia polkevissa olosuhteissa Thaimassa.
31.3.2014
Talouslehti The Economist tutki kuinka suurin osa maiden bruttokansantuotteesta päätyy miljardöörien omaisuudeksi esimerkiksi monopolien avulla.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.