• 17.4.2014

    Järjestöt: Urkintateknologian kaupalle tarvitaan säännöt

    Länsimaisten yritysten tuotteita käytetään kehitysmaissa toisinajattelijoiden ajojahtiin, sanovat järjestöt.

  • 17.4.2014

    YK: Syyriassa merkkejä järjestelmällisestä kidutuksesta

    Sekä Syyrian hallitus että aseelliset oppositioryhmät ovat syyllistyneet vankien kidutukseen, sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutettu.

  • 17.4.2014

    Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit entistä suurempi terveysuhka

    Ihmiskunta on vaarassa hävitä taistelun antibioottiresistenttejä bakteereita vastaan, kirjoittaa Martin Khor.

  • 16.4.2014

    Aasian ilmansaasteet vahvistavat jo Tyynenmeren myrskyjä

    Saasteiden vahvistamat myrskyt saattavat muuttaa säätä jopa Pohjois-Amerikassa saakka, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

  • 16.4.2014

    Suomen romaneja syrjitään edelleen arkielämässä

    Yli kaksi kolmesta vähemmistövaltuutetun toimiston haastattelemasta lähes oli kokenut syrjintää jollakin elämän alueella viimeisen vuoden aikana.

  • 16.4.2014

    Maailman sotilasmenot laskivat – taustalla rajut leikkaukset Yhdysvalloissa

    Samaan aikaan sotilasmenojen kasvu nousevissa ja kehittyvissä maissa jatkuu, sanoo SIPRI.

  • 16.4.2014

    Venäjän Rosneft ostamassa Kirgisian lentokentät

    Jopa hankkeen arvostelijat myöntävät, että korruptoituneen, huonosti hallitun ja syrjäisen maan on vaikea löytää muita sijoittajia.

  • 16.4.2014

    "Olen ateisti, en satanisti"

    Roslyn Mouldin haluaa oikaista ennakkoluuloja ateismista Ghanassa.

  • 16.4.2014

    Kansalaisyhteiskunnan asemasota

    Keniassa vallanpitäjät ovat torpanneet paikallisen median itsesääntelyn ja saattavat kiristää myös kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä. Häviäjiä ovat ennen muita kenialaiset itse.

  • 16.4.2014

    Individualistit

    Taiteilijan työ on luoda jotain ainutkertaista ja yksilöllistä. Mutta jos taiteilija kuuluu vähemmistöön, hän edustaa ryhmäänsä, halusi tai ei.