4.8.2014
Salametsästäjät tappavat metsänvartijoita
Viimeisten kymmenen vuoden aikana maailmassa on tapettu yhteensä yli tuhat metsänvartijaa.
4.8.2014
Viimeisten kymmenen vuoden aikana maailmassa on tapettu yhteensä yli tuhat metsänvartijaa.
4.8.2014
Italia saattaa joutua supistamaan siirtolaisten pelastusoperaatiota, mikäli EU-tukea ei tule lisää.
4.8.2014
Osa on saanut syytteen esimerkiksi valheiden levittämisestä, järjestelmän vastaisen propagandan levittämisestä tai levottomuuden luomisesta yleisön mieliin
4.8.2014
Mitä paremmat tulot, sitä tyytyväisempiä presidenttiin ollaan, käy ilmi kyselystä.
1.8.2014
Paljon kritisoitu laki ehti jo aiheuttaa homoseksuaalien vainoa.
1.8.2014
Järjestöjen fokus on siirtynyt kehitysmaista oman maan ongelmiin.
1.8.2014
Yhdysvallat hyväksyi Israelin varastojen täydentämisen samaan aikaan, kun se tuomitsi kouluiskun Gazaan.
31.7.2014
Järjestöjen raportin mukaan apua käytetään vain tekosyynä mantereen ryöstämiseen.
31.7.2014
Amerikkalaisissa suurissa ympäristöjärjestöissä ei ole yhtään etnistä vähemmistöä edustavaa johtajaa, tutkimus suomii.
31.7.2014
Epätasa-arvo on viime vuosina vain kasvanut, sanovat tutkijat.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.