• 19.3.2015

    Kuka kutsuu torakat yökylään?

    Stigma-näyttely käy ennakkoluulojen ytimeen kekseliäiden kuvien kautta.

  • 19.3.2015

    Meren mahti

    Itäindonesialaisessa Mantigolan kylässä eletään meressä – ja merestä.

  • 19.3.2015

    Unennäkijä

    Tiibetiläinen elokuvantekijä ja valokuvaaja Lharigtso asuu nykyisin Suomessa, mutta vain hyvin kevyesti.

  • 18.3.2015

    Kehitysmaiden terveyskeskuksissa vesipula

    Yli kolmanneksella terveyskeskuksissa ei ole edes käsienpesuvettä, käy ilmi 54 maan tutkimuksesta.

  • 18.3.2015

    Kysely: Enemmistö vastustaa verkkourkintaa

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin 13 maata kattavan kyselyn mukaan suurin osa ihmisistä suhtautuu kriittisesti verkko- ja puhelintietojen urkintaan.

  • 18.3.2015

    Humanitaarinen apu on kriisissä

    "Tuntuu kuin olisimme ajaneet päin seinää", sanoo YK:n humanitaaristen asioiden apulaispääsihteeri.

  • 18.3.2015

    Vanhojen tie

    Suomen romanivanhukset ovat nähneet yhteiskunnan ja oman kulttuurinsa murroksen. Kiertolaisuus on jäänyt ja nyt jokaisella on lämmin koti. Moni kaipaa kuitenkin entisaikojen yhteisöllisyyttä.

  • 18.3.2015

    Etsitään miestä, joka syö kotona neljä illallista viikossa

    Kiinassa ehtii rakastua myöhemminkin; tärkeintä on löytää sopiva, Mari Manninen kertoo.

  • 17.3.2015

    Luonnonkatastrofit osuvat usein köyhiin viljelijöihin

    Yli viidennes luonnonkatastrofien taloudellisista vaikutuksista osuu maatalouteen, mutta humanitaarisessa avussa se usein unohdetaan, sanoo FAO.

  • 17.3.2015

    Kansanedustajat samanmielisinä kehitysteemoista

    Sirpa Paatero (sd) ja Maria Lohela (ps) väittelivät ihmisoikeuksista, mutta suurta vääntöä ei järjestöpaneelissa syntynyt.