5.2.2018
Kaksi miljardia naista kokenut seksuaalista häirintää
Ahdistelusta koituu kustannuksia myös työnantajille ja valtioille. Poissaolojen kasvu sekä työtyytyväisyyden ja tuotannon lasku alentavat viime kädessä kansantuotettakin.
5.2.2018
Ahdistelusta koituu kustannuksia myös työnantajille ja valtioille. Poissaolojen kasvu sekä työtyytyväisyyden ja tuotannon lasku alentavat viime kädessä kansantuotettakin.
5.2.2018
Kansalaisjärjestöt kritisoivat jälleen Nestlé-yhtiötä äidinmaidonkorvikkeen markkinoimisesta kyseenalaisin perustein. Tuoreen selvityksen mukaan Nestlé käyttää ravitsemustiedettä lähinnä markkinointivälineenä.
5.2.2018
Yli 260 miljoonaa lasta ei käy koulua ja monet koulua käyvistäkään eivät opi riittävästi. Senegalissa järjestetty konferenssi sai avunantajat avaamaan kukkaronnyörinsä, tosin ei vieläkään riittävästi.
5.2.2018
Vaikeissa oloissa työskentelevät palestiinalaiset sosiaalityöntekijät saavat suomalaisilta tukea paineiden purkamisessa.
5.2.2018
Kielipesät ja aikuisten kieliopinnot paikkaavat saamen kielien vaientamisen jälkiä.
5.2.2018
Intialaisissa perheissä poikalapsi on yhä tyttölasta toivotumpi. Sukupuoleen perustuvat abortit näkyvät myös tilastoissa.
2.2.2018
Kotiväkivallan kieltävien maiden määrä on kasvanut, mutta kun tarkastellaan väkivallan eri muotoja, tilanne on huonompi, selviää Maailmanpankin tutkimuksesta.
2.2.2018
Yhdysvaltain presidentti syyttää medioita epäreilusta uutisoinnista. Vastavetona yhdysvaltalaisjärjestö listaa maailman suurimpien maiden johtajat pahimpien lehdistönvapauden polkijoiden joukkkoon.
2.2.2018
YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan 206 yrityksellä on yhteyksiä laittomiin siirtokuntiin miehitetyllä Palestiinalaisalueella. Se aikoo julkistaa listan, mistä voi nousta iso poru.
2.2.2018
Kirjailija Chimamanda Ngozi Adichien mielestä kysymys ruokkii taantuneita mielikuvia Afrikasta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.