• 21.9.2018

    Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n tavoitteena pysyvä rauha

    Järjestö haluaa naiset mukaan rauhanneuvotteluihin.

  • 20.9.2018

    Raportti: Lapsikuolleisuus on laskenut, mutta ”miljoonat lapset kuolevat yhä vain sen takia, minne ovat sattuneet syntymään”

    Afrikassa joka 13:s lapsi kuolee alle 5-vuotiaana, vauraissa maissa joka 185:s.

  • 20.9.2018

    Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille

    Bangladeshissa valmistetaan monet länsimaistenkin kuluttajien käyttämät vaatteet. Tällä hetkellä palkka on kuitenkin vain runsaat 50 euroa kuussa. Työntekijät vaativat kolme kertaa suurempaa palkkaa, joka riittäisi elämiseen.

  • 20.9.2018

    Yhdysvaltain tukileikkauksista Palestiinassa kärsii myös Israel

    Yhdysvallat on ilmoittanut leikkaavansa rahoituksen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöltä UNRWA:lta painostaakseen palestiinalaisia rauhanneuvotteluihin. Samalla on kuitenkin unohtunut, että jos UNRWA menettää kykynsä huolehtia palestiinalaisista, Israel on lain mukaan velvollinen tekemään sen, kirjoittaa kansainvälisen oikeuden asiantuntija Mona Ali Khalil.

  • 19.9.2018

    Vaikuttavuussijoittajat haluavat parantaa maailmaa – mutta miten ja kenen ehdoilla?

    Sijoitusmaailman radikaaliksi extreme-lajiksi kutsuttu vaikuttavuussijoittaminen kasvaa vauhdilla ja ylittää jo perinteisen valtioiden antaman kehitysavun. Kysymys kuuluu: voiko sijoittamalla vähentää globaalia epätasa-arvoa?

  • 19.9.2018

    Vuoden kotoutumisteko -tunnustus maahanmuuttajia ja työnantajia yhdistävälle sovellukselle

    Suomen Pakolaisapu halusi tänä vuonna antaa tunnustusta etenkin teknologisille innovaatioille, jotka edistävät kotoutumista.

  • 19.9.2018

    Uusi tapa luoda työpaikkoja kehitysmaihin: Ulkoministeriö lainaa 16 miljoonaa euroa Kirkon Ulkomaanavun sijoitusyhtiölle

    Kirkon Ulkomaanapu ryhtyy rahoittamaan pienyrityksiä hauraissa kehitysmaissa perustamansa yhtiön kautta. Yksityisen sektorin kautta tehtävä kehitysyhteistyö on myös tulevaisuuden trendi, uskoo järjestön toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

  • 19.9.2018

    Suomibyrokratiaa selkokielellä – arabiankielinen radiokanava toimii porttina suomalaiseen yhteiskuntaan

    Jos ei ymmärrä suomen kieltä, on usein huhupuheiden varassa. Radio Espoo International auttaa suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa. Tuottajat aikovat laajentaa ohjelman myös muille kielille.

  • 19.9.2018

    Kiilailua pyykkituvassa, musiikki liian kovalla – naapureiden tunteet kuumenevat, kun kulttuurit kohtaavat

    Suomessa asuu yhä enemmän muualta muuttaneita. Se näkyy myös taloyhtiöissä. Vaikka yhteistä kieltä asukkaiden kesken ei olisikaan, yleensä naapurisopu säilyy hyvällä tahdolla. Jos erimielisyydet äityvät konfliktiksi, apua saa naapuruussovittelusta.

  • 19.9.2018

    Korealaiset kekkerit

    Salaatinlehtiin kääräistävä korealainen bo ssäm -ateria on illanistujaisten suosikki. Maistuva kasvisversio syntyy suomalaisesta nyhtökaurasta, ja kotitekoinen kimchi kruunaa makuelämyksen.