• 4.12.2018

    ”Minusta tuntuu, että olemme alempiarvoisia” – Tutkimus selvitti, mitä afrikkalaiset ajattelevat apukuvastosta

    Tutkijat haastattelivat 74:ää afrikkalaista kuudessa eri maassa ja näyttivät näille kymmenen avustusjärjestöjen kampanjakuvaa. Useimmat ymmärsivät viestinnän tärkeyden, mutta monet vaativat moninaisempaa kuvaa Afrikasta.

  • 4.12.2018

    Egyptissä vanhusten hoitamista kotona pidetään kunnia-asiana

    Vanhusten hoitoon kodin ulkopuolella ei juurikaan ole satsattu Egyptissä. Noin 98 miljoonan asukkaan maassa yli 60-vuotiaita on 6,4 miljoonaa ja petipaikka vain 3180 vanhukselle. Hoitokoteihin liittyvä stigma saattaa kuitenkin olla pikkuhiljaa murtumassa.

  • 3.12.2018

    Afrikassa pohditaan keinoja muovijätteen välttelyyn – Köyhimmät heräävät, kun muovi kytketään toimeentuloon, uskovat asiantuntijat

    Maailman pahimpien muovisaastuttajien joukkoon kuuluu myös viisi Afrikan maata. ”Jos muoviroskan keskellä Etelä-Afrikassa kasvaneet ihmiset keksivät, että muovi on pahaksi perheen terveydelle ja sen kierrättämisestä voi saada tuloja, tilanne muuttuu”, uskoo Sustainable Seas Trust -järjestön johtaja Tony Ribbink.

  • 3.12.2018

    Moni kenialaistyttö silvotaan joululomalla – Suomalaisjärjestö kerää varoja turvaleireihin

    Kenian kristityssä kisii-yhteisössä silpominen tehdään avioliittokelpoisuuden takaamiseksi. Joulu on otollista aikaa, sillä loma-aikana jää aikaa toipua operaatiosta.

  • 30.11.2018

    Raportti: Palkkataso nousee kehitysmaissa, mutta kuilu rikkaisiin maihin on yhä ”hyvin, hyvin suuri”

    Kehittyvien maiden palkkataso on lähes kolminkertaistunut 20 vuodessa. Silti moni ei tule palkallaan toimeen, sanoo Kansainvälinen työjärjestö.

  • 30.11.2018

    Seitsemän ihmistä todettu syyllisiksi hondurasilaisen ympäristöaktivistin Berta Cáceresin murhaan

    Vuonna 2016 murhattu Berta Cáceres vastusti patoa, jonka osarahoittajana oli suomalainen Finnfund. Tuomiosta huolimatta Cáceresin perhe vaatii yhä murhan varsinaisia suunnittelijoita tilille.

  • 30.11.2018

    Lasten koulutus alkaa vanhemmista

    Intialaisista 95 prosenttia kuuluu yhä köyhiin tai pienituloisiin. Lasten koulutie katkaa usein siksi, että kouluttamattomat vanhemmat kokevat kouluympäristön itselleen täysin vieraaksi. Siksi yhteiskunnan ja lasten parissa työskentelevien on tuettava vanhempia jo ennen kuin lapset tulevat kouluikään, kirjoittaa kasvatustieteilijä Seemant Dadwal.

  • 30.11.2018

    Sananvapaus on harvojen herkkua

    Civicus-verkoston raportin mukaan lehdistöä ja kansalaisyhteiskuntaa sorretaan useimmissa maailman maissa.

  • 29.11.2018

    Avustusjärjestö: Tuhannet ampumahaavapotilaat kuormittavat Gazan jo valmiiksi henkitoreissa olevaa terveysjärjestelmää – ”Musertava isku”

    Lähes 6 000 ihmistä on saanut ampumavammoja Gazassa mielenosoitusten alkamisen jälkeen. Hoitoa ei riitä kaikille. ”Näin suuri potilasmäärä ylikuormittaisi maailman parhaitakin terveysjärjestelmiä”, varoittaa Lääkärit ilman rajoja -järjestön Palestiinan operaation johtaja Marie-Elisabeth Ingres.

  • 29.11.2018

    Alkuperäiskansojen naisten radiokanava taistelee kulttuurista alistamista vastaan Argentiinassa

    Argentiinalaisen La Voz Indígena -radiokanavan ohjelmat käsittelevät alkuperäiskulttuureja ja -kieliä, historiaa sekä naisten elämää ja oikeuksia. Guaraní-intiaani María Miranda kokee sen tehtävän tärkeäksi. ”Lapset eivät enää tunne isovanhempiensa historiaa, mutta me pyrimme varmistamaan, ettei se kaikki katoa.”