• 15.2.2019

    Suomen raportti lapsen oikeuksien sopimuksesta on toista vuotta myöhässä – Järjestöt huolissaan Suomen suhtautumisesta ihmisoikeusvelvoitteisiin

    Suomen piti raportoida YK:n lapsen oikeuksien komitealle heinäkuussa 2017, mutta raporttia ei ole vieläkään saatu valmiiksi. Ulkoministeriön mukaan syynä on raporttisuma.

  • 15.2.2019

    Globaali työttömyys on laskenut finanssikriisiä edeltäviin lukuihin, mutta ”työssäkäynti ei aina takaa kunnon elintasoa”, varoittaa Kansainvälinen työjärjestö

    Yksi 20 työikäisestä on työttömänä. Työttömyysluvut ovat laskeneet, mutta uudet trendit, kuten teknologia, saattavat uhata työmarkkinoilla viime vuosina saavutettuja edistysaskeleita, varoitetaan uudessa raportissa.

  • 14.2.2019

    El Salvadorissa etsitään maaseudulta amerikkalaisen unelman korvaajaa

    Miljoonat elsalvadorilaiset ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin, mutta osa myös joutuu palaamaan takaisin. Uusi hanke kannustaa etsimään elantoa maaseudulta. Yhdysvalloista palanneen Lorena Mejían yhdistys kasvattaa kanoja.

  • 14.2.2019

    Afrikassa ihmetellään, mikseivät länsimaalaiset voi vain pyytää anteeksi

    Eurooppaa on vaadittu palauttamaan Afrikasta ryövätyt kulttuuriesineet. African Argument -lehden kolumnistin Yarri Kamaran mukaan sitä ennen tarvitaan kuitenkin anteeksipyyntöä – asiaa, joka ei ole keskeinen eurooppalaisessa kulttuurissa mutta kylläkin afrikkalaisessa.

  • 14.2.2019

    Turvapaikanhakijoiden hätä näkyy neuvontapalveluissa – Auttajat ovat huolissaan oikeusturvasta: ”Suomessa ei kyseenalaisteta riittävästi viranomaisten päätöksiä”

    Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat hakevat apua muun muassa Pakolaisneuvonnasta ja Helsingin monikulttuurisesta päiväkeskus Mosaiikista. Työntekijöiden mukaan viime vuosien lakimuutokset ja huolimattomasti tehdyt päätökset heikentävät turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa.

  • 14.2.2019

    Afrikkalaistaide palaa juurilleen

    Nigeriaan perustettava museo tulee esittelemään Euroopan huippumuseoista tuttuja taideaarteita.

  • 14.2.2019

    Keskiyön aikaan

    Sodissa kuolee historiallisen vähän ihmisiä, mutta siitä huolimatta ihmiskunnan tulevaisuus näyttää synkältä.

  • 14.2.2019

    Nuoria tarvitaan – ainakin jos tavoitteena on maailmanrauha

    Nuorten voimavarat jäävät vielä paljolti hyödyntämättä rauhantyössä. YK:ssa asti on havahduttu siihen, ettei nuorisoa kannata nähdä pelkkänä turvallisuusuhkana.

  • 14.2.2019

    Uutisia sodasta ja rauhasta

    Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen, 71, on käynyt kaikissa maailman maissa ja raportoinut suomalaisille konflikteista Vietnamin sodasta lähtien. Hänen mielestään maailmanrauhaa uhkaavat äärinationalismi ja populismi.

  • 14.2.2019

    Lentämisen välttelystä tuli trendi

    Lomamatkaa ei ole pakko aloittaa lentokentän kautta. Kaukomatkalle pääsee myös maata pitkin, joskin aikaa ja rahaa tarvitaan yleensä enemmän.