• 16.4.2019

    YK-järjestöt varoittavat globaalista tuhkarokkokriisistä: Tapausten määrä kasvanut tänä vuonna 300 prosenttia

    Tuhkarokkotartunnat ovat lisääntyneet myös maissa, joissa tautia ei ole viime vuosina muuten havaittu. WHO:n ja Unicefin mukaan syynä on muun muassa verkossa nopeasti leviävä väärä tieto. Avuksi tarvitaan esimerkiksi tieteellistä lukutaitoa.

  • 16.4.2019

    Maatalouden kausityöläisiä käytetään orjatyövoimana Meksikossa – Oloja pidetään usein ”normaaleina”

    Liikkuvat maatyöläiset joutuvat Meksikossa usein työskentelemään orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Päiväpalkka on muutaman euron eikä tilalta saa poistua, kertoo 13-vuotiaasta asti kausityöläisenä raatanut Marilyn Gómez.

  • 16.4.2019

    Nicaraguan Greytown on pikkukylä, josta piti tulla suursatama – sitten Panaman kanava vesitti suunnitelmat

    Nicaraguan Greytownissa liikkuvat vain huumekauppiaat ja historiafriikit.

  • 16.4.2019

    Maailmanrauha on ehkä utopia, mutta mahdollinen sellainen – käsityksemme utopioista vaatii korjaamista

    Maailmanrauha on utopia, mutta mikäli huomioimme sen ekologiset ja materiaaliset edellytykset, siitä voi tulla myös aito mahdollisuus, kirjoittaa Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Keijo Lakkala.

  • 15.4.2019

    Miten vaalitulos vaikuttaa Suomen ihmisoikeus- ja kehityspolitiikkaan? – Järjestöväen mukaan se on ”tuhannen taalan kysymys”

    Vielä on mahdotonta tietää, tuleeko seuraavasta hallituskaudesta ihmisoikeuksien ja kehityspolitiikan kannalta voittoisa. Fingon vaikuttamistyön johtajaa Rilli Lappalaista hirvittää se, että eduskunnasta katosi paljon ulkopoliittista osaamista.

  • 15.4.2019

    Airbnb jatkaa asuntojen mainostamista Länsirannan siirtokunnissa – ”Tuomittavaa, pelkurimaista ja jälleen yksi tuhoisa isku palestiinalaisten ihmisoikeuksille”

    Airbnb pyörsi päätöksensä lopettaa asuntojen listaaminen Israelin siirtokuntakohteissa. Yhtiö lahjoittaa voitot hyväntekeväisyyteen, mutta se ei ihmisoikeusjärjestöjen mukaan auta.

  • 15.4.2019

    Kun rannalle ajautuu ruumis, jonkun täytyy toimia – Välimereen hukkuneet eivät ole paikallisille asukkaille poliittinen vaan käytännöllinen kysymys

    Taina Tervosen ja Anna Aution Hukkuneet-teoksessa äänessä ovat ammattilaiset, jotka ovat työnsä puolesta vastuussa siitä, mitä Välimereen hukkuneiden ruumiille tapahtuu.

  • 12.4.2019

    Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä

    Suomen Rauhanliiton tekemän katsauksen mukaan muun muassa viime aikojen keskustelu aseviennistä Jemeniin näkyy puolueiden vaaliohjelmissa.

  • 12.4.2019

    Protestit jatkuneet Sudanissa – Mielenosoittajat haluavat siviilihallinnon

    Sudanissa iloittiin eilen 30 vuotta hallinneen presidentti Omar al-Bashirin syrjäyttämisestä. Opposition edustajat kuitenkin pelkäävät, että vanha järjestelmä säilyy armeijan kaapattua vallan.

  • 12.4.2019

    Rauhan edunvalvoja haluaa, että kaikki eläisivät ihmisiksi

    Suomen Rauhanpuolustajat uskoo, että maailmanrauha saavutetaan pitämällä heikompien puolta.