27.9.2019
Ministeri Ville Skinnari: "Kehityspolitiikassa on nyt joukkuepelin paikka"
Kehitysministeri Ville Skinnari, 45, sanoo että kehityspolitiikka kaipaa pelinrakentajia ja maalintekijöitä, ei taklaajia.
27.9.2019
Kehitysministeri Ville Skinnari, 45, sanoo että kehityspolitiikka kaipaa pelinrakentajia ja maalintekijöitä, ei taklaajia.
26.9.2019
Nepalin hierarkkisessa kulttuurissa lasten ja nuorten ääni ei usein pääse kuuluviin. Paikallisen ECCA-järjestön tukemat oppilaskunta-aktiivit ovat kuitenkin viime vuosina onnistuneet esimerkiksi vähentämään tyttöjen koulupoissaoloja. Avaintekijä on se, että nuoret saavat toimia itse, sanoo Suomessa vieraillut hankekoordinaattori Ashmita Rai.
26.9.2019
25.9.2019
Hallitusten välinen ilmastopaneeli julkaisi tänään uuden raporttinsa valtameristä sekä kryosfääristä eli kylmistä alueita. Sen mukaan ilmastonmuutos nopeuttaa kaiken aikaa merenpinnan nousua.
24.9.2019
YK:n pääsihteeri António Guterres vaati puhujia tulemaan eilen maanantaina järjestettyyn ilmastokokoukseen konkreettisten suunnitelmien eikä korulauseiden kera. Niitä saatiin mutta ei tarpeeksi, sanovat kriitikot.
24.9.2019
Vain kaksi prosenttia humanitaarisesta avusta suunnataan koulutuksen ylläpitämiseen. Kriisialueilla elävät lapset kuitenkin nostavat sen tärkeimmäksi huolenaiheekseen jopa ruuan ja veden yläpuolelle.
23.9.2019
Etelä-Afrikassa on viime aikoina hyökkäilty ulkomaalaisten omistamia yrityksiä vastaan. Tutkijoiden mukaan huomattava osa väestöstä syyttää ulkomaalaisia maan sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista.
23.9.2019
Nimettömänä pysyttelevä suurlahjoittaja haluaa vaikuttaa siihen, ettei ihmisten tarvitsisi muuttaa toimeentulon puutteen takia. Lahjoitusrahat aiotaan käyttää Ugandassa.
20.9.2019
Suomalainen Robonic Ltd sai luvan viedä Turkkiin miehittämättömien ilma-alusten laukaisualustoja. Päätös ”ampuu jalkaan niin Suomen kuin EU:nkin ihmisoikeuspolitiikkaa”, sanoo Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.
20.9.2019
Ensi viikolla järjestetään YK:n ilmastohuippukokous. Kansalaiset ovat lähdössä kaduille vaatimaan tehokkaampia ilmastotoimia arviolta 160 maassa. Suomessa protestoidaan etenkin ensi viikolla.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.