• 11.6.2020

    Etelä-Afrikka oli vesiturvan edelläkävijämaa, mutta nyt se kärsii sitkeästä vesipulasta – Ilmastonmuutos ei ole ainoa syy

    Kaksi vuotta sitten Kapkaupunki pelastui täpärästi Day Zerolta, veden totaaliselta loppumiselta. Tilanne voi kuitenkin toistua, sillä vesipula koskettaa koko maata eikä syitä ole saatu kitkettyä. Vesipulaa pahentavat kuivuuden lisäksi myös poliittinen vääntö ja apartheidin perintö, laiminlyönnit sekä leväperäisyys, kirjoittaa globaaleihin vesikysymyksiin perehtynyt Olli-Pekka Haavisto.

  • 10.6.2020

    Kritiikki poliisiväkivaltaa vastaan kasvaa myös Keniassa – Poliisin epäillään tappaneen 15 ihmistä koronaeristyksen aikana

    Kenian poliisi on valvonut kovin ottein koronaeristyksen noudattamista. Pahimmillaan jotkut toimenpiteet vain pahentavat viruksen leviämistä, ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch varoittaa.

  • 10.6.2020

    Koronan seurauksia: Kotiin sulkeutuminen ja palveluiden puute on lisännyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Latinalaisessa Amerikassa

    Naisten murhat ovat kasvaneet muun muassa Meksikossa ja Argentiinassa. Myös tukipalveluiden tarve on lisääntynyt.

  • 10.6.2020

    Koronapandemian myötä terveydestä on tullut aidosti globaalia

    Maailman terveysjärjestö WHO pyrkii estämään tarttuvien tautien leviämistä. Viimeistään koronavirus on tehnyt selväksi, että globaali terveys vaatii yhteistyötä. Epidemia haastaa monia terveyspolitiikan itsestäänselvyyksiä.

  • 9.6.2020

    Kehitysmaiden verovaje on 30–60 prosenttia – Suomi ohjaa 8,6 miljoonaa euroa verotusjärjestelmien parantamiseen

    Suomi aikoo panostaa jatkossa etenkin Afrikan maiden veronkantokyvyn parantamiseen. Koronakriisi vaatii lisäämään kotimaisten resurssien käyttöä kaikkialla, muistuttaa kehitysministeri Ville Skinnari (sd).

  • 9.6.2020

    ”Viljelyä ei oikein voi hoitaa etätyönä” – Kovaotteinen koronasulku vaikeuttaa pienviljelijöiden ruuantuotantoa Filippiineillä

    Filippiinien maataloutta hallitsevat siirtomaa-ajan perintönä vientiin suuntautuneet suurtilat, joita viljelevät maattomat vuokraviljelijät. Koronarajoitukset estävät sekä viljelyn että ruuan kuljettamisen.

  • 9.6.2020

    Kuuba: eniten lääkäreitä henkeä kohden maailmassa

    Kuubassa valkotakkien armeijasta riittää sotureita diplomatian ja ulkomaankaupan välineiksi.

  • 8.6.2020

    Omaisuuslainsäädäntö syrjii naisia Keniassa – Avioero voi jättää tyhjän päälle

    Laki mahdollistaa sen, että omaisuus jaetaan eron jälkeen sen mukaan, minkä verran puolisot ovat omaisuden hankkimiseen panostaneet. Se vaatii todisteita, joita monilla naisilla ei ole esittää. Näin kävi myös Ida Njerille.

  • 8.6.2020

    Tarinoita koronakaranteeneista – Pariisi, Ranska

    Toukokuussa 2020 koko maailma oli lähes pysähdyksissä koronaviruspandemian vuoksi. Julkaisemme kolme omakohtaista tarinaa eri puolilta maailmaa.

  • 5.6.2020

    Suomelta 2,5 miljoonan euron rahoitus rokotetyöhön kehitysmaissa – Koronavirus on keskeyttänyt rokoteohjelmia monissa maissa

    Suomi tukee ensimmäistä kertaa kansainvälistä rokoteallianssia Gavia, jonka tarkoituksena on lisätä rokottamista tavallisia tartuntatauteja vastaan sekä parantaa koronavirusrokotteen saatavuutta köyhimmissä maissa.