• 15.2.2021

    Norsunluurannikon kaakaotilojen lapsiorjat haastoivat Nestlén, Marsin ja muut suklaajätit oikeuteen

    Kahdeksan malilaista syyttää kansainvälisiä suklaajättejä lapsityövoimasta hyötymisestä. Yhdysvalloissa jätetyn kanteen taustalla on ihmiskaupan uhreja suojeleva laki.

  • 15.2.2021

    Ennuste Jemeniin: Tänä vuonna jo puolet Jemenin alle 5-vuotiaista kärsii nälästä – ”Täysin ihmisen aiheuttamaa”

    Jemenin nälkäisten määrä on jälleen nousemassa huolestuttaviin lukemiin. Konfliktin loppuminen todennäköisesti ratkaisisi nälkäongelman, mutta sitä ei ole näköpiirissä.

  • 15.2.2021

    Tyhmiä kysymyksiä maailmasta -podcastsarja alkaa: Ovatko kaikki afrikkalaiset köyhiä?

    Monen mielikuvissa Afrikka on synonyymi köyhyydelle ja nälälle. Uutiskuvastossa toistuvat mustan Afrikan korruptoituneet itsevaltiaat ja taisteluita pakenevat langanlaihat perheet. Mutta miten on, ovatko kaikki afrikkalaiset köyhiä?

  • 15.2.2021

    Naamiot suojaavat pahalta

    Bulgarialaisessa Pernikin kaupungissa tammikuu on näyttävän surva-rituaalin aikaa.

  • 15.2.2021

    Uskon voima ja vitsaus

    Oikeus uskoa kuuluu kaikille, mutta kaikkia tekoja uskonnolla ei voi oikeuttaa, kirjoittaa Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.

  • 15.2.2021

    Essee: Usko – esille vai piiloon?

    Uskonnollisuuden harjoittamista koskeva keskustelu on saanut lisää kerroksia ja kierroksia. Uskonnollisuuden näyttäminen on alkanut nivoutua yhtä tiiviimmin osaksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä, antropologi ja toimittaja Lea Pakkanen kirjoittaa.

  • 12.2.2021

    Afrikan toinen koronavirusaalto on ensimmäistä pahempi – Kuolleisuus on kasvanut 40 prosenttia kuukaudessa

    Afrikka on selvinnyt koronaviruspandemiasta tähän asti luultua paremmin, mutta nyt monet maat raportoivat tehohoidon puutteista ja henkilökunnan loppuunpalamisesta koronaviruksen toisen aallon keskellä.

  • 12.2.2021

    Oikeusministeriö palkitsi tyttö-, ympäristö- ja vammaisjärjestöt demokratian edistämisestä

    ”Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla osoittavat, että rakentavan yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen ovat tärkeä osa toimivaa demokratiaa”, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r). Oikeusministeriö jakoi tällä viikolla kuudetta kertaa kansalaisyhteiskunnan demokratiapalkinnon.

  • 11.2.2021

    Yhdysvaltain avokätisimpien lahjoittajien lista kertoo maailmanparannushalusta – Mutta kuinka pitkälle rikkaiden hyväntahtoisuus riittää?

    Yhdysvaltain rikkaimmat lahjoittivat viime vuonna avokätisesti varoja hyväntekeväisyyteen. Tavallisuudesta poiketen rahaa suunnattiin erityisen paljon esimerkiksi ruokapankeille, paljastaa tuore listaus. Trendi voi tarkoittaa, että rikkaat lahjoittavat aiempaa oikeudenmukaisemmin, mutta rakenteellisiin muutoksiin heillä ei välttämättä ole halua.

  • 11.2.2021

    Saudi-Arabia päästi vankilasta tunnetun naisten oikeuksien aktivistin, mutta todellinen vapaus on vielä kaukana

    ”Siskoni ei ole vapaa. Taistelu jatkuu”, tviittasi sisarensa Loujain Al-Hathloulin vankilasta pääsystä kertonut Lina Al-Hathloul.