22.2.2010
Kaakaota kalebassi-kupista Belizessä
Kaakaon maistelun lomassa voi puhua vaikkapa politiikkaa.
22.2.2010
Kaakaon maistelun lomassa voi puhua vaikkapa politiikkaa.
22.2.2010
Bulgarialaisen tuottajan rajoja rikkova musiikkisekoitus, espanjalaista nostalgiaa ja tshekkoslovakialaista soulia 1960-luvulta.
3.2.2010
Läheisyysperiaate pitää huolen siitä, että vallanpitäjien kannalta kiusalliset asiat jäävät piiloon kehitysmaihin.
3.2.2010
Sota-alueilla sinnittelevien naisten hiljainen tieto ylittää harvoin uutiskynnyksen.
Suomalaiset kustantamot nostavat nyt esille äänettömiksi jääneiden kirjallisuutta.
3.2.2010
Katolisen kirkon valtapiirissä seksuaalivähemmistöt ovat varsin ahtaalla.
3.2.2010
Mitä 2010-luvulla tapahtuu ihmisoikeuksien näkökulmasta?
3.2.2010
Nam Le: Merimatka. Suom. Jonna Joskitt. Like 2009.
3.2.2010
Nepalin lapsisotilaat kotiutetaan, Sudanissa järjestetään presidentinvaalit ensimmäisen kerran lähes neljännesvuosisataan, Thaimaan munkit rahapulassa, yms.
3.2.2010
Lapsuuden Perussa Willy Ortiz haaveili suuresta maailmasta. Se avautui karaten myötä.
3.2.2010
Mielipuolihallitsijat voisivat luvata tekevänsä muutakin kuin sitä, mikä pönkittää vain omaa egoa tai vaimon vaatekaappia.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.