Yhdysvaltojen ja Suomen presidentit pitivät Valkoisessa talossa lehdistötilaisuuden. Tapahtumassa juhlistettiin sitä, että on kulunut sata vuotta siitä kun USA tunnusti Suomen itsenäisyyden eli suvereniteetin: yksinoikeuden hallita omaa aluettaan. Tilaisuus kääntyi kuitenkin isäntämaan sisäpolitiikan kiistoihin tavalla, joka kiinnitti huomiota itse USA:n suvereniteetin ongelmiin.
Lehdistötilaisuuden merkittävin yksityiskohta oli suuri kontrasti Niinistön ja Trumpin olemusten ja ulosantien välillä. Niinistö oli vakava, liikkui vähän ja puhui itselleen ominaisella asiallisella sävyllä, muutamaa kätkettyä piikkiä lukuun ottamatta. Trump taas käytti useita erilaisia puhetyylejä. Virallista puhettaan hän luki monotonisella sävyllä paperista, pysähtyen vähän väliä kommentoimaan sitä ironisesti, ikäänkuin tehden eroa hänelle kirjoitetun tekstin ja omien näkemystensä välillä.
Kolmatta puhetyyliä Trump käytti vastatessaan lehdistön kysymyksiin. Tämä oli se Trump, josta toimittajat ovat repineet otsikoita viime vuodet: omahyväinen, laverteleva, infantiili ja vastustajiaan panetteleva. Ero Niinistön ilmaisutyyliin oli suuri. Antropologi Michael Lempertin mukaan amerikkalaisessa politiikassa tällaista perinteistä ”suoraa puhetta” ei pidetä enää vilpittömänä.
Trump sekoittaa pakan puhumalla niin sekavia, että tuntuu mahdottomalta ajatella sen olevan vilpillistä – hänen puheensa vaikuttaa olevan “hullun todellista”. Toisaalta Lempert toteaa, että Trumpin ruumiinkieli ja eleet ovat hyvin ennustettavia ja samanlaisia kuin muillakin poliitikoilla: toistolla on tärkeä merkitys, ja lisäksi erilaiset käsillä tehdyt eleet rytmittävät puhetta ja tukevat sen sisältöä.
Antropologit Aurora Donzelli ja Alexandra Bugden ovat analysoineet Trumpin kielenkäyttöä, ja toteavat sen olevan täynnä toimintaa koskevia ilmaisuja kuten “minä lupaan” ja “minä vakuutan”, ja lisäksi lauseita, joista on karsittu kaikki ylimääräinen, kuten “Väärin!” tai “Surullista”. Nämä tyylikeinot saavat Trumpin vaikuttamaan rehelliseltä verrattuna muihin amerikkalaispoliitikkoihin.
Yleensä tällaista omalaatuista mutta johdonmukaista puhetta kuullaan vain yhteiskunnan reunamilla. USA:n politiikassa siitä on kuitenkin tullut valtavirtaa, koska se vaikuttaa osalle äänestäjistä vakiintunutta poliittista ilmaisutyyliä vilpittömämmältä. Niinistö viittasi puheessaan epäsuorasti kirjailija Oscar Wilden kyynikon määritelmään – ”tietää kaiken hinnan, eikä minkään arvoa” – kehottaessaan Trumpia suojelemaan maan demokratiaa. Tässä on ajan henki: jos politiikassa ei palkita vilpittömyyttä, kyynikot menestyvät parhaiten.
Kun vallanpitäjien puhe vaikuttaa hullulta, on syytä huolestua. Sosiologi Risto Alapuro on kirjoittanut Suomen sisällissodan alkaneen tilanteessa, jossa oli ”jakautunut suvereniteetti”: kaksi kilpailevaa näkemystä siitä, kenellä on yksinoikeus hallita maata.
Trumpilla taas on hulluuden suvereniteetti: hänen tapansa tehdä politiikkaa on niin erikoista, että hän on tullut luoneeksi kilpailevan näkemyksen siitä, millä perusteilla maata tulee hallita. Monet amerikkalaiset politiikan tutkijat ovatkin sanoneet, että jos Trump joutuu väistymään virkasyytteen vuoksi, laajamittaisen väkivallan riski maassa on suuri. Niinistöä mukaillen: Jos ei tiedä minkään arvoa, ei pysty suojelemaan demokratiaa.
Lukemista:
- Alapuro, Risto. 2017. Valtio ja vallankumous Suomessa. Vastapaino.
- Donzelli, Aurora ja Alexandra Powell Bugden. 2019. “The ‘Tiny Hand’ of Donald Trump and the Metapragmatics of Typographic Parody.” Signs and Society 7 (2): 217 – 244.
- Koskenalho, Ninnu. 2016. Viihdyttäjästä valtionjohtajaksi. AntroBlogi.
- Lempert, Michael ja Michael Silverstein. 2012. Creatures of Politics: Media, Message, and the American Presidency. Bloomington, Ind: Indiana University Press.
- Lempert, Michael. 2018. “On the Pragmatic Poetry of Pose: Gesture, Parallelism, Politics.” Signs and Society 6 (1): 120 – 46.