Marjaana: Ihmisiä nukkui kaduilla. Mietin, keitä he ovat ja miten he voivat. En tiennyt romanisiirtolaisista tarpeeksi, joten menin päiväkeskus Hirundoon. Siellä tunnelma oli hektinen ja työntekijöitä aivan liian vähän. Yhdessä nurkassa oli vaatteita, toisessa valmistettiin kanaa mikrossa ja kolmannessa hoidettiin murtunutta kättä. Sohvilla lepäsi väsyneitä ihmisiä. Silloin kymmenisen vuotta sitten tapasin myös Ancan, joka oli Hirundossa töissä.

Anca: Romanisiirtolaisia koskevat kysymykset olivat paljon esillä julkisuudessa, sillä ensimmäiset Itä-Euroopan siirtolaiset saapuivat tuolloin Suomeen. 

Marjaana: Muistan, miten paljon töitä Anca teki – hoiti yhdellä kädellä yhtä asiaa, toisella toista. Hän tutustutti minut Hirundossa ihmisiin ja heidän tilanteeseensa. En ymmärtänyt kieltä, mutta minut otettiin lämmöllä vastaan. 

Marjaana: Aluksi olimme yhteydessä harvakseltaan. Tapasimme toisiamme lähinnä silloin, kun vein Hirundoon vaatteita tai makuupusseja ja menin tutustumaan ihmisiin.

Anca: Erityisesti minulle on jäänyt mieleen, kun sait ajatuksen Toisenlaisesta hiihtolomaviikosta. Oli tulossa hiihtoloma ja romanisiirtolaiset nukkuivat ulkona kodittomina kolmenkymmenen asteen pakkasessa.

Marjaana: Se oli tammikuussa 2014. Pöyristyin, kun luin, etteivät kaikki asunnottomat mahdu Helsingissä hätämajoitukseen. Mietin eri vaihtoehtoja, joilla tilannetta voisi parantaa, mutta joka kerta seinä tuli vastaan. Lopulta en keksinyt mitään muuta kuin sen, että ihmiset voisivat kutsua romanisiirtolaisia kotiinsa asumaan.

Anca: Minusta ajatus oli hyvä. Romanisiirtolaisten kodittomuus oli jäänyt ratkaisematta ja vihdoin joku halusi tehdä asialle jotain. 

Marjaana: Joissakin keskusteluissa ideaa pidettiin epäammattimaisena. Sisuunnuin ja halusin näyttää, että kyse on ihmisistä, ei mistään vaarallisesta. Pappislupauksen mukaan papin tehtävänä on toimia esimerkkinä seurakunnalle, joten myös minun luokseni muutti romanipariskunta. Tämä johti uutisointiin, jossa oli sellaista valkoisen pelastajan kaikua. Lehdissä kirjoitettiin, että ’ooh, nyt Marjaana Toiviaisen luona asuu romaneita’. Se oli todella esineellistävää.

Anca: Mediassa asioista näkyy vain rajattu näkökulma. On paljon sellaista, mikä jää kertomatta. Toivoimme molemmat, että romaniyhteisöä olisi haastateltu ja heidät esitettäisiin toimijoina eikä uhreina.

Marjaana: Toisenlainen hiihtoloma -tempaus lähensi meitä. Tutustuimme syvällisesti sekä toisiimme että toistemme ajatuksiin. Jaamme saman ihmiskuvan ja näkemyksen yhteiskunnallisesta muutoksesta: se tapahtuu ennen kaikkea rakenteita muuttamalla, mutta myös ihmisten välisten kohtaamisten myötä. Auttamisen sijasta tarvitaan enemmän solidaarisuutta. 

Anca: Meitä yhdisti sitoutuminen perusoikeuksiin riippumatta siitä, kenellä on kansalaisuus tai sosiaaliturvatunnus. Näimme, kuinka romanien pitkä sorron historia jatkui Helsingin kaduilla. Poliittinen toimintamme perustui syvään solidaarisuuteen ja dialogiin romanisiirtolaisten kanssa. Tätä työtä teimme monien muiden järjestöjen ja toimijoiden rinnalla.

Marjaana: Vaikka osa hiihtolomaviikon viesteistä oli vähemmän onnistuneita, siitä seurasi myös paljon hyvää. Monet ihmiset asuivat toistensa luona kuukausia ja ystävystyivät. Tärkeintä oli, että romanien tilanne nousi keskusteluun ja edisti pieneltä osaltaan sitä, että kaikilla paperittomilla on nyt hätämajoitusoikeus. Anca, monet kansalaisaktivistit ja erityisesti romaniyhteisö itse ovat tehneet vuosia töitä asian eteen. Olen ylpeä heistä. 

Anca: Suomessakin on pitänyt käsitellä sitä, keille kaikille EU:n vapaa liikkuvuus, hyvinvointivaltio ja sosiaaliturva kuuluvat. 2017 paperittomat ja romanisiirtolaiset pääsivät Helsingissä terveyspalveluiden piiriin. Moni asia on mennyt eteenpäin, mutta rakenteet tulevat yhä rajusti vastaan. Isoin ongelma eli romanien syrjintä Romaniassa ja muualla Euroopassa ei ole hävinnyt. Romanit ovat esimerkiksi olleet orjia Romaniassa neljäsataa vuotta, ja se vaikuttaa yhä heidän kouluttautumiseensa ja työllistymiseensä ja siten asunnottomuuteen. Tästä historiasta Romaniassa ei opeteta koulussa tai käydä yhteiskunnallista keskustelua.

”Olemme sopineet, että jos kuolen ennen Marjaanaa, hän siunaa myös minut.”

 

Marjaana: Anca on viisas – sekä älyltään että sydämeltään. Hän on myös meistä kahdesta rauhallisempi ja harkitsevaisempi. Jos minä näen rautatieasemalla, että romaniporukka ajetaan ulos mutta jotain kantasuomalaista seuruetta ei, kiukustun ja päädyn selvittelemään asiaa järjestyksenvalvojien kanssa. Silloin soitan Ancalle ja kysyn, mikä olisi fiksuin tapa toimia. Olet varmaan välillä ihan kypsä, kun soitan.

Anca: En ollenkaan! Ihailen sitä, että otat rohkeasti esiin vaikeita asioita. Voit olla rohkeampi kuin minä, koska tunnet tämän yhteiskunnan pidemmältä ajalta. Meitä yhdistää näkemys siitä, että on tärkeää yhdistää arjen kokemukset teoreettiseen tutkimukselliseen työhön. Keskusteluissamme on usein esillä intersektionaalinen feminismi, eli se, että ihmisen asemaan vaikuttavat sukupuolen lisäksi muutkin erot, kuten yhteiskuntaluokka, ikä ja etninen tausta.

Marjaana: Feminismi on meille myös omien etuoikeuksiemme ja asemamme tunnistamista. Anca on tutustuttanut minut E-Romnjaan, joka on feministinen romanijärjestö Romaniassa. Heidän analyyttiset ja luovat yhteisöä rakentavat metodinsa ovat sellaisia, joista voimme oppia paljon. Olen tämän kymmenen vuoden aikana saanut myös tutustua romaniaktivisteihin Suomessa. Meilläkin on epätasa-arvoisuutta ja rasistisia rakenteita, joita pitää purkaa.
 

Parasta Marjaanassa: Syvä ymmärrys tasa-arvosta ja se, mitä hän tekee sen eteen.

Marjaanan ärsyttävin piirre: Välillä Marjaana on aika kiireinen, okska hänellä on niin paljon tuttavia ja verkostoja.

Kadehdin Marjaanan rohkeutta seisoa arvojensa ja tavoitteidensa takana sekä ottaa esille asioita, joihin muut eivät ole valmiita.

Muut eivät tiedä, että Marjaanalla on erityinen kyky rakentaa tasa-arvoinen suhde ihmisten kanssa silloin, kun yhteinen kieli puuttuu.

Marjaana: Ihmisoikeus- ja aktivistipiireissä hengellisyys on joillekin vierasta. Ancalla on ortodoksitausta, ja hän ymmärtää kristillistä ihmiskuvaani; että on olemassa jotain pyhää, syvällisempää kuin materia. Ancan poika Teo kastettiin Itävallassa, mutta vietimme Turussa rukoushetkeä, ja sain siunata hänet. Se oli hyvin intiimi ja arvokas asia minulle.

Anca: Halusin ehdottomasti, että Marjaana siunaa lapsemme. Olemme sopineet, että jos kuolen ennen Marjaanaa, hän siunaa myös minut.
Marjaana: Vaikka hengellisyys on meille tärkeää, emme välttämättä puhu kovin usein suoraan uskonnosta.

Anca: Keskustelumme ovat soppa, jossa eri aiheet pulppuilevat. Meillä ei ole mitään julkinen-yksityinen -jakoa. Saatamme ensin jutella jostain arkisesta asiasta ja sitten päätyä puhumaan vaikkapa vallasta, feminismistä ja rodullistamisesta. 

Marjaana: Meillä ei ole koskaan ollut keskinäistä konfliktia, vaikka olemme molemmat vahvoja tyyppejä. Olemme poliittisesti samaa mieltä ja jaamme samat arvot. Mistä me sitten riitelisimme?

Anca: Ehkä silloin voisi tulla riitaa, jos meidän pitäisi asua yhdessä, sillä olemme molemmat aika sotkuisia. 

Parasta Ancassa: Suuri sydämenviisaus.

Ancan ärsyttävin piirre: Anca on usein myöhässä – tosin niin myös minä. Välillä tuntuu, että meillä on kilpailu siitä, kumpi on enemmän myöhässä.

Kadehdin Ancan nopeaa ajattelua. Hän tekee syvällisen analyysin hetkessä. Minulla se vie aikaa. 

Muut eivät tiedä, että Anca on rakastava äiti. Vaikka vanhemmuus on vaikeaa, Anca miettii jatkuvasti, miten lapsi kokisi olevansa hyväksytty ja arvostettu.

Marjaana: Kannamme molemmat vastuuta perheistämme. Kun Ancan perhe tulee käymään Romaniasta, Anca saattaa miettiä, missä majoittaisi heidät. On selvää, että minun yksiöni on käytettävissä. Jos minun perheessäni on ongelmia tai sairautta, käännyn Ancan puoleen.

Anca: Aina ei tarvitse edes nähdä tai soittaa, vaan tuen voi osoittaa pienelläkin merkillä, kuten sydänemojilla. Meillä on laaja perhekäsitys ja Marjaana sanoo minua usein siskokseen. Myös minä koen, että Marjaana on perhettäni – jollakin tavalla jopa enemmän kuin jotkut sukulaiseni tai ystäväni Romaniassa. 

Marjaana: Sydämen tai valokuvan lähettäminen muistuttaa siitä sisaruudesta, joka on välillämme. On ihanaa, kun Anca laittaa kuvia pojastaan ja käymme yhdessä leikkipuistossa.

Anca: Toivon, että Marjaana voi olla Teolle aikuinen, joka kuuntelee, kannustaa ja jakaa janon oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin. Ystävyytemme on aina ollut tasavertainen, vaikka en esimerkiksi tutustuessamme puhunutkaan hyvin suomea. Kun muuttaa uuteen maahan, on tärkeää löytää ihmisiä, jotka jakavat samat ajatukset. 

Marjaana: Se, että saa aikuisiällä ystäviä, on arvokasta. Ei ole mitään, mistä en voisi Ancalle puhua. Tapahtui mitä tahansa, tiedän, että hänelle von kertoa sen ilman että tulen tuomituksi.