Tulenpunaiset unikot heiluvat tuulenvireen tahtiin kukkapenkissä. Orava vilistää tasaisesti leikatun nurmikon poikki, ja suuret hautakivet seisovat kuin ihmiset vieressämme. Aivan kuin ne viettäisivät kanssamme kahvihetkeä. Istumme avomieheni kanssa puutarhatuoleissa ja kylvemme valossa, joka hellii meitä ja hetkeä. Olemme pari tuntia sitten saapuneet tänne pappilaan, lähelle Lontoota.
Olen käynyt Lontoossa aiemmin kaksi kertaa. Minulle se on punaisia kerrosbusseja, ihmismerta, hämyisiä pubeja ja brittipoppia. Avomieheni setä on pastori eli vicar, ja olemme tulleet hänen luokseen lomalle.
Pappila sijaitsee paikassa nimeltä Hayes, joka on Lontoon keskustasta noin parinkymmenen minuutin junamatkan päässä. Hayesissa talot ovat punaruskeatiilisiä omakotitaloja ja pihojen pensaat tasaisesti muotoiltuja, kuin esineitä. Ilmassa tuoksuvat kevät ja lähellä sijaitsevan maatilan aromit.
Palveluksen jälkeen meille sanotaan “so lovely to meet you” ja tarjotaan suklaamuffinsseja.
Pastorin talo on kirkon kyljessä kiinni, kolmikerroksinen rakennus. On paljon ikkunoita, punaista ja huopaista kokolattiamattoa, keitettyjä kananmunia korissa keittiössä. On kylmä sisällä. Paikassa on jotain aavemaista, mutta kuitenkin levollista ja lempeää.
Hayesin pastorin elämä on pastorina olemista kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Hänellä on yksi vapaapäivä viikossa, mutta silti joku apua tarvitseva saattaa tulla koputtamaan ovea. Pappila on pastorin koti, mutta myös toimisto.
Käymme jumalanpalveluksessa. Nainen edessäni laulaa ja tanssii molemmat kädet ylhäällä, kuin Jumalalle antautuen. Palveluksen jälkeen meille sanotaan “so lovely to meet you” ja tarjotaan suklaamuffinsseja.
Kun lähdemme liikkeelle pastorin harmaalla Toyota Avensiksella, joka kerta hän ristii kätensä ja siunaa matkamme, myös takaisin kotiin Suomeen.