Keski-Amerikan nuoriso lähtökuopissa – Köyhyys, eriarvoisuus ja väkivalta kiihdyttävät maastamuuttoa

Tutkimuksen mukaan joka toinen keskiamerikkalainen, köyhässä kaupunginosassa asuva nuori haluaisi muuttaa ulkomaille. Näkyvillä on merkkejä demokratian kriisistä: puolet slumminuorista pitää samantekevänä, millä tavoin hallitus on valittu, kunhan se pystyy ratkomaan ongelmia.

(IPS) — Keski-Amerikan köyhien kaupunginosien nuorista keskimäärin joka toinen haluaisi muuttaa ulkomaille. Lähtöhaaveita vahvistavat epäoikeudenmukainen tulonjako, väkivallan uhka ja tunne, ettei ihminen ole oman kohtalonsa herra.

Costa Rican yliopiston yhteiskunnallisen tutkimuksen instituutti haastatteli 1 500 iältään 14–24-vuotiasta nuorta, jotka asuvat slummissa kotimaansa pääkaupungissa eli Costa Rican San Joséssa, Guatemalan Guatemalassa, Hondurasin Tegucigalpassa, Nicaraguan Managuassa ja El Salvadorin San Salvadorissa.

Muuttohalukkuudessa oli eroja. Managuassa osuus oli alhaisin eli ”vain” 47 prosenttia nuorista oli kiinnostunut siirtolaisuudesta, kun taas San Salvadorin Popotlánin alueella jopa 76 prosenttia haaveili muutosta. Haastattelut tehtiin viime vuoden lopulla, joten Nicaraguassa huhtikuussa alkanut mielenosoitusten ja väkivallan kierre ei näy tuloksissa.

Väkivalta jatkuvasti läsnä

Salvadorin Popotlánissa väkivalta on läsnä koko ajan, sillä kaupunginosa on rikollisjengien hallussa.

”Täällä nuoruus näyttää olevan rikos. Nuoret pelkäävät, että poliisi nappaa heidät ja syyksi riittää se, että he ovat nuoria ja elävät tässä kaupunginosassa”, nuoria tukevaa järjestöä johtava nainen kertoo puhelinhaastattelussa.

Hän pyysi muutama päivä haastattelun jälkeen, ettei hänen nimeään eikä järjestönkään nimeä mainittaisi jutussa. Alueella on tehty hiljattain useita murhia ja asukkaat tuntevat olonsa entistä turvattomammaksi.

Naisen johtama järjestö tarjoaa nuorille ruoka-apua ja koulutusta, sillä nuoren on vaikea saada töitä, jos hän kertoo kotipaikakseen Popotlánin. Leimautumisen pelko saa monet muuttamaan.

Demokratia kriisissä

Lähes kaksi kolmasosaa haastatelluista nuorista piti vaurauden jakautumista alueella epäoikeudenmukaisena ja noin puolet kertoi joutuneensa viime aikoina pelkäämään väkivaltaa lähiympäristössään. Saman verran koki, ettei kohtalo ole omissa käsissä.

Haastattelut paljastivat myös sukupuolten välistä eroja, sillä naisvastaajista 32 prosenttia kertoi olevansa jo äiti, kun isäksi ilmoittautui vain 13 prosenttia pojista ja miehistä.

Tutkimusta johtanut Carlos Sandoval arvioi, että demokratia on ajautumassa kriisiin Keski-Amerikassa. Hänen mukaansa nuorille on samantekevää, onko hallitus demokraattinen vai ei, kunhan se pystyisi ratkomaan ongelmia.

”Ei pidä hämmästyä, jos Nicaraguan tapahtumat aloittavat alueella uuden levottomuuksien kierteen”, Sandoval sanoo.

Nicaraguassa hallitusta vastustavissa mielenosoituksissa ja mellakoissa on kuollut yli 400 ihmistä, pääosin nuoria protestoijia. Tilanne on kiihdyttänyt myös maastamuuttoa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!