Suuryritykset kiinnostuneita etiopialaisista tekstiileistä

Etiopiaan ulkomailta tulleiden tilausten kerrotaan lisääntyneen tasaisesti kolmen viime vuoden aikana, kirjoittaa James Jeffrey.

(IPS) — Suuryritykset kuten Tesco ja Hennes & Mauritz ovat kiinnostuneet Etiopiasta tekstiilintuottajana.

Tekstiilialan suuryritysten alihankinta on siirtymässä pois Aasiasta alueen viimeaikaisten ongelmien vuoksi. Vuosi sitten Bangladeshissa 1 100 kuolonuhria vaatinut vaatetehtaan romahdus kiinnitti maailman huomion surkeisiin työoloihin. Myös tuotantokustannukset ovat Aasiassa nousussa.

Etiopiaan ulkomailta tulleiden tilausten kerrotaan lisääntyneen tasaisesti kolmen viime vuoden aikana. Tämän ansiosta myös pienten yritysten liiketoiminta on lähtenyt kasvuun.

Yksi esimerkki uudesta suuntauksesta on Lontoossa sijaitseva Rose & Rose -liike, joka myy huiveja ja asusteita. Se tilasi hiljattain 700 huivia pieneltä, 14 kutojaa työllistävältä yritykseltä. Kyseessä oli vasta toinen toimitus, mutta yrityksen omistaja Salem Kassahun toivoo tilausten vakiintuvan.

Naisyrittäjä uskoo muutoksen olevan käsillä

”Teemme isoäitiemme ajan tuotteita, mutta myös tyttäriemme makuun sopivaa tavaraa, ja nyt ostajia löytyy myös muualta maailmasta”, Salem Kassahun kertoo uutistoimisto IPS:lle.

Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia eettisesti oikeudenmukaisesta yritystoiminnasta. ”Meille on todella tärkeää, että vaatteet valmistetaan hyvissä oloissa ja kaikkia osallisia kohdellaan hyvin”. kertoo Tescon eettisestä kaupasta vastaava Giles Bolton.

Etiopian teollisuusministeri Tadesse Hailen mukaan valtion tavoitteena on nousta maailman vaateteollisuuden seuraavaksi alihankintamaaksi. Nykyisin maassa toimii 60 vaatetehdasta ja 15 tekstiilien tuotantolaitosta.

Etiopian roolia mahdollisena tekstiilijättinä edistävät runsaat puuvillavarannot sekä miljoonat hehtaarit toistaiseksi hyödyntämätöntä viljelykelpoista maata. Lisäksi valtaosa maan 90 miljoonasta asukkaasta on alle 30-vuotiaita.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!