Huoli Keski-Afrikan tasavallasta kasvaa

Kansainvälinen yhteisö tuomitsee kapinallisten hyökkäyksen Keski-Afrikan pääkaupunkiin.

Kansainvälinen yhteisö tuomitsee kovasanaisesti Keski-Afrikan tasavallassa maaliskuussa tapahtuneen vallankaappauksen.

Pitkittyneestä sisällissodasta kärsivän maan presidentti François Bozizé joutui pakenemaan pääkaupunki Banguinista, kun Séléka-kapinalliset hyökkäsivät kaupunkiin ja nostivat maan johtoon kapinallisjohtaja Michel Djotodian.

Pääkaupungin valtaus on kapinallisten mukaan vastaus tammikuussa solmitun rauhanprosessin kariutumiseen. Hallitus ei ole vallankaappajien mukaan kyennyt täyttämään lupauksiaan ja on sulkenut kapinalliset päätöksenteon ulkopuolelle.

YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut väkivaltaisuudet ja vetoaa nyt kaikkiin osapuoliin, jotta väkivaltaisuudet saataisiin loppumaan ja rauha jälleen solmittua. Neuvosto vetoaa myös, että kapinalliset päästäisivät humanitaarisen avun yksiköt apua tarvitsevien luokse.

Keski-Afrikan tasavalta on ollut lähes jatkuvassa konfliktissa aina itsenäistymisestään eli 1960-luvulta lähtien. Vallankaappaukset ovat seuranneet toisiaan. Pahiten levottomuuksista ja väkivaltaisuuksista ovat kärsineet siviilit ja erityisesti lapset tiedottaa UNICEF. Tällä hetkellä kriisistä kärsii arviolta noin kaksi miljoonaa lasta. Monella lapsella ei ole levottomuuksien vuoksi pääsyä peruspalveluiden äärelle ja heitä on myös värvätty osaksi taistelujoukkoja.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!