Korkein oikeus esti yritysten ihmisoikeusrikosten käsittelyt Yhdysvalloissa

Ihmisoikeusjärjestöt pitävät päätöstä suurena takaiskuna ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, ettei öljyjätti Shelliä vastaan nostettuja syytteitä ihmisoikeusrikkomuksista Nigeriassa käsitellä Yhdysvaltojen oikeuslaitoksessa. Oikeusjuttua on seurattu kansainvälisesti, sillä tapauksesta olisi voinut tulla historiallinen yritysvastuun ennakkotapaus.

”Päätös on suuri takaisku ihmisoikeuksien toteutumiselle ja yritysvastuun kehitykselle”, kommentoivat ihmisoikeusjärjestöt.

Oikeusjuttu Shelliä vastaan nostettiin alun perin viime vuoden lopulla, ja sitä syytettiin tuen antamisesta Nigerian hallituksen väkivaltaiselle sortopolitiikalle 1990-luvulla.

Korkein oikeus perusteli kielteistä päätöstä sillä, että syytetyt olivat toisen maan kansalaisia, ihmisoikeusrikkomukset tapahtuivat vieraalla maaperällä ja syytteet koskivat ainoastaan avunantoa.

Päätös kumoaa kuitenkin jo vuonna 1789 voimaan tulleen ihmisoikeuslain, jonka perusteella myös vieraalla maaperällä tehdyt ihmisoikeusrikokset tulisi käsitellä Yhdysvaltojen oikeuslaitoksessa.

Laki on kuitenkin sen verran epätarkka, että tulkinnanvaraa riittää molempien tahojen puolustukseksi. Alun perin laki on koskettanut merirosvojen tekemiä ihmisoikeusloukkauksia ja siksi kielteisen päätöksen tehneet tahot perustelevat, ettei laki koske muita toimijoita.

”Yrityksiä, jotka osallistuvat kidutuksiin ja kansanmurhiin voidaan kutsua nykyajan merirosvoiksi”, kommentoivat syytteen puolustajat oikeudessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!