Tunisia kielsi naisiin kohdistuvan väkivallan

Tunisia hyväksyi lain, joka kieltää kaiken naisiin kohdistuvan väkivallan. Laki on merkittävä virstanpylväs, sillä lähes 50 prosenttia naisista on kokenut kotona väkivaltaa.

Tunisian parlamentti hyväksyi eilen lain, joka kieltää kaiken naisiin kohdistuvan väkivallan, myös perheväkivallan.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan tämä on merkittävä virstanpylväs naisten oikeuksille.

”Uusi laki tarjoaa naisille mahdollisuuden hakea oikeutta ja turvaa, kun väkivallan tekijä on oma aviomies, sukulainen tai kuka tahansa, sanoo Amna Guellali Tunisian HRW:stä.

Vuonna 2010 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan jopa 47 prosenttia naisista koki kotona väkivaltaa. Tähän mennessä ei ole ollut lakia, joka kieltäisi perheväkivallan. Tuomion raiskauksesta on voinut myös välttää, jos syytetty on mennyt naimisiin uhrinsa kanssa.

Uusi voimaan tullut laki kieltää perheväkivallan ja raiskauksen lisäksi myös seksuaalisen häirinnän julkisilla paikoilla sekä taloudellisen syrjinnän. Lain rikkomuksista seuraa joko vankeutta tai tuntuvia sakkoja. Työnantaja voi esimerkiksi saada syytteen tai sakkoja, jos se syrjii naisia palkanmaksussa.

HRW toivoo, että hallitus tekee kaikkensa, jotta laki toteutuu myös käytännössä.

”Hallituksen tulisi nyt rahoittaa erityisesti tahoja, jotka tarjoavat naisille aitoa suojelua”, Gueallali sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!