Selvitys: Kolmasosa maailman koululaisista on jäänyt ilman etäopetusta koronaviruksen vuoksi – Vaikutukset jatkuvat vuosikymmeniä

Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa lähes puolet lapsista ei voi hyödyntää etäopetusmahdollisuuksia. YK:n lastenjärjestö Unicef varoittaa, että tilanne on todennäköisesti vielä paljon pahempi kuin raportissa kerrotaan.

Noin 463 miljoonalla lapsella ei ole ollut mitään mahdollisuuksia etäopiskeluun koronaviruspandemian aikana. Yhteensä se tarkoittaa noin kolmasosaa maailman koululaisista, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef tänään julkaisemassaan raportissa.

”Oppimisen keskeytyminen kuukausiksi vaikuttaa talouteen ja yhteiskuntaan vuosikymmenien ajan”, kertoo Unicefin pääsihteeri Henrietta Fore järjestön tiedotteessa.

Etäopetuksen ulkopuolelle ovat jääneet erityisesti maaseudulla elävät ja köyhät lapset. 72 prosenttia ilman etäopetusta jääneistä lapsista edustaa maansa köyhimpiä perheitä.

Raporttia varten on koottu tietoja sadasta maasta. Etäopetukseksi laskettiin mahdollisuudet käyttää televisiota, radiota tai internetiä.

Lukumäärällisesti eniten lapsia vailla etäopetusta on Etelä-Aasiassa, 147 miljoonaa.

Suhteellisesti tarkasteltuna eniten lapsia etäkoulun ulkopuolella on itäisessä ja eteläisessä Afrikassa, peräti 49 prosenttia.

Unicef varoittaa, että tilanne on todennäköisesti vielä paljon pahempi kuin raportissa kerrotaan. Vaikka lapsilla olisi tarvittava tekniikka kotonaan, he eivät ehkä pysty oppimaan etäyhteyden kautta. Koulunkäynnin edelle voivat mennä esimerkiksi kotityöt tai perheen elättämiseen osallistuminen töitä tekemällä.

Järjestö kehottaa hallituksia asettamaan koulujen uudelleen avaamisen etusijalle, kun koronarajoituksia aletaan lieventää sekä rakentamaan koulutusjärjestelmä kestämään paremmin tulevia kriisejä.

Pahimmillaan noin 1,5–1,7 miljardia lasta kärsi koulujen sulkemisesta koronaviruspandemian aikana, ja Unicefin mukaan yhä yli miljardi lasta on poissa koulusta koulujen sulkemisen vuoksi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!