Virstanpylväs saavutettu: Yli puolet maailman väestöstä käyttää nettiä

Netinkäyttö kasvaa nopeasti etenkin kehittyvissä maissa. Vielä vuonna 2005 vain kaksi prosenttia afrikkalaisista käytti nettiä.

51,2 prosenttia maailman väestöstä käyttää nettiä tämän vuoden loppuun mennessä, käy ilmi YK:n televiestintäjärjestö ITU:n tuoreista tilastoista.

ITU:n mukaan kyseessä on merkittävä virstanpylväs: vielä viime vuonna osuus oli 48 prosenttia eli alle puolet.

”Tämä on tärkeä askel kohti osallistavampaa globaalia informaatioyhteiskuntaa. Liian moni ihminen kuitenkin odottaa yhä digitaalisen talouden hyötyjä”, sanoo ITU:n pääsihteeri Houlin Zhao tiedotteessa.

Kehittyneissä maissa nettiä käyttää runsaat 80 prosenttia väestöstä, kehittyvissä maissa vasta 45 prosenttia. Zhaon mukaan tarvitaankin lisää investointeja ja innovaatioita, jotta kaikki pääsisivät mukaan digitaaliseen vallankumoukseen.

Netinkäytön kasvu on joka tapauksessa ollut nopeaa etenkin kehittyvissä maissa. Afrikassa netinkäyttäjien osuus on noussut 13 vuodessa kahdesta prosentista 24:ään.

Laajakaista on yhä yleisin tapa käyttää nettiä, mutta mobiililaajakaistojen määrä kasvaa nopeammin. Vuonna 2007 neljällä ihmisellä sadasta oli mobiililaajakaistaliittymä. Nyt määrä on 69. Useammalla ihmisellä on kotonaan nettiyhteys kuin tietokone, mikä kertoo siitä, että mobiililaajakaistojen suosio kasvaa.

ITU tarkastelee tilastoissaan myös kännykän käyttöä. Sen mukaan tällä hetkellä jo 96 prosenttia väestöstä elää kännykkäverkon ulottuvissa. Kännykkäliittymiä on enemmän kuin maailmassa on väestöä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!