Tiistaina maailman huomio kiinnittyy historiallisen merkittäviin vaaleihin, kun Yhdysvalloissa äänestetään tulevasta presidentistä.

Donald Trump on ajanut puheissaan nollasummapelimäistä transaktionalismia, Amerikka ensin -politiikka ja on jatkanut vahvojen johtajien ihailua.

Kamala Harris puolestaan nähdään presidentti Joe Bidenin politiikan jatkajana, sekä hyvässä että pahassa.

Maailman Kuvalehti tavoitti Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen ja kysyi, miltä Harrisin ja Trumpin valtakausi vaikuttaisi erityisesti kehittyvien valtioiden näkökulmasta katsottuna.

Trumpin ulkopoliittinen linja ei Teivaisen mukaan ole yleisesti ottaen ollut kovinkaan suuresti esillä ennen vaaleja.

”Oletuksena on, että Trumpin yleishalveksunta maihin, joita hän on kutsunut nimellä shithole countries, ja lähipiirissä aika voimakkaat rasistiset taipumukset merkitsevät, että retoriikka ja toiminta ovat kaukana perinteisesti positiivisesti globaalin etelään suhtautuvista.”

Toisaalta Trumpin mahdollisella kaudella voidaan joidenkin mukaan nähdä toivoa, että hän ei sekaantuisi niin paljon muiden valtioiden asioihin.

”Globaalissa etelässä jotkut näkevät toiveita ja mahdollisuuksia Trumpin paremmuudesta verrattuna Harrisiin. Ajatuksena on, että Yhdysvallat saattaa Trumpin johdolla haluta vetäytyä pois monista paikoista. Ajatellaan, että mitä vähemmän Yhdysvallat on säätämässä ja sähläämässä, sen parempi.”

Monet YK:n järjestöt ovat Teivaisen mukaan laatimassa kaksia eri budjetteja tuleville vuosille, kummankin ehdokkaan voiton varalle.

Jos Trump astelisi jälleen Valkoiseen taloon, voisivat hänen ihailemansa vahvat ja autoritaarisetkin johtajat rohkaistua jälleen. Näin nähtiin jo hänen viime kaudellaan esimerkiksi Brasilian silloisen presidentin Jair Bolsonaron kohdalla.

”Hän fanitti avoimesti Trumpia ja hän rohkaistui siitä, että on olemassa ystävä Valkoisessa talossa. Mielestäni on ilmeistä, että tällainen tulee näkymään.”

Kyseessä on Teivaisen mukaan eräänlainen autoritaarisen toiminnan salonkikelpoiseksi tekeminen.

”Lisäksi voi olla, että Trump tulee sietämään autoritaaristen johtajien toimia, eikä esimerkiksi aseta pakotteita heitä vastaan.”

Toisaalta Trumpin raadollinen suhtautuminen politiikkaan kaupankäyntinä voi olla tervetullutta eri valtioiden johtajille.

Demokraattipuolueeseen on yhdistetty perinteisesti globaalin vastuun ja muiden maiden asioihin sekaantuminen demokratian sekä ihmisoikeuksien edistämisen nimissä.

”Joten tässä on sekin ulottuvuus, että globaalissa etelässä on ajateltu demokraattien tulevan ja sekaantuvan muiden asioihin.”

Trumpin kohdalla ulkopolitiikkaa tuskin kääritään Teivaisen mukaan vastaavien korulauseiden tai bullshitin verhoon.

”Trump saattaa suhtautua välinpitämättömämmin siihen, loukataanko jossain maassa ihmisoikeuksia vai ei. Tällä voi olla joidenkin mielestä olla hyviä tai huonoja seurauksia. Tällainen suhtautuminen on kuitenkin mahdollista.”

Vaikka Trumpin ulkopolitiikka on tähän mennessä ollut sangen leväperäistä, voi siitä kuitenkin saada jonkinlaista esimakua tarkastelemalla Heritage Foundation -ajatuspajan ja America First Policy Instituten julkaisemia suunnitelmia.

Esimerkiksi The Washington Postin mukaan näihin suunnitelmiin kuuluu Yhdysvaltain ulkoministeriön äärimmäisen raju supistaminen. Supistaminen olisi osa Trumpin julkilausumaa tavoitetta ”tyhjentää suo”, joka on saanut salaliittoteoreettisia ulottuvuuksia vuosien mittaan.

Trumpin kaudella nähtäisiin todennäköisesti myös muita supistamisia tai kansainvälisestä yhteistyöstä irrottautumisia. Esimerkiksi monet YK:n järjestöt ovat Teivaisen mukaan laatimassa kaksia eri budjetteja tuleville vuosille, kummankin ehdokkaan voiton varalle.

Trumpin ajamaan isolationalismiin eli eristäytymiseen nojaaminen tulee Teivaisen mukaan eittämättä heikentämään Yhdysvaltojen arvostusta maailmassa.

Presidentinvaalien lisäksi ulkopoliittisten tarkkailijoiden kannattaa kiinnittää huomionsa kongressin ja erityisesti senaatinvaaleihin.

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ulkopolitiikka on perinteisesti ollut äänestäjien tärkeyslistalla sangen alhaalla. Tällä kertaa se on kuitenkin noussut tärkeysjärjestyksessä erityisesti Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen ja Israelin sotatoimien vuoksi.

Harrisille erityisesti jälkimmäisestä on tullut kipupiste. Jo demokraattien esivaalien aikana Michiganissa nähtiin sitoutumattomien demokraattien ennakoitua parempia tuloksia.

Harrisin linjanveto, joka ei juurikaan kumartele demokraattien vasemmistosiiven suuntaan Israelia koskevissa kysymyksissä, voi Teivaisen mukaan johtaa pessimismiin. Kysymys voi herätä siitä, olisiko nykyinen varapresidentti sen kummempi kuin Trump tässä asiassa.

”Moni asia viittaa siihen, että Harrisin ulkopolitiikka on jatkumoa Bidenin vastaavalle. On toki vältettävä liian vahvan tulkinnan tekemistä.”

Maailmalta löytyy Teivaisen mukaan melko paljon esimerkkejä varapresidenteistä tai edellisen presidentin suojateista, jotka ovat vaalikampanjassaan tukeutuneet jatkuvuusehdokkaan rooliin. Valtaan päästyään he ovat kuitenkin halunneet tehdä omanlaistaan politiikkaa ja luoda omaa perintöään.

”Harrisille on ollut toki tärkeää nyt korostaa, ettei hän ole vain Bidenin jatke. Harrisilla ei kuitenkaan ole varapresidenttiyden lisäksi juurikaan omaan aiempaan ulkopoliittiseen toimintaan perustuvia näyttöjä.”

Presidentinvaalien lisäksi ulkopoliittisten tarkkailijoiden kannattaa kiinnittää huomionsa kongressin ja erityisesti senaatinvaaleihin. Jos demokraatit saisivat voiton myös kongressivaaleissa Valkoisen talon emännyyden lisäksi, olisi Harrisilla Teivaisen mukaan vahvempi mandaatti toimilleen Bideniin verrattuna.

Yksi lisäulottuvuus löytyy ehdokkaiden iästä ja perustuslaista. Jos Trump voittaisi, ei hänen tarvitsisi välittää jatkokaudestaan sekä ikänsä että kausirajoitusten takia. Harrisilla puolestaan olisi mahdollisen voiton myötä melko selkeäkin halu hakea toiselle kaudelle. Trumpilla olisi tässä mielessä vapaammat kädet presidenttinä.