Maailman terveysjärjestö WHO:n palveluksessa työskentelevä suomalainen lastenlääkäri Per Ashorn ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteilijä Ulla Ashorn ovat tehneet yhdessä tutkimustyötä Afrikan lasten kehityksen hyväksi jo 30 vuotta. Pariskunta on asunut Malawissa ja tehnyt tutkimustyötä useissa Afrikan ja Aasian maissa. Nyt työ on laajentumassa kansanmurhasta toipuvaan Ruandaan.
Syyskuun lopulla Ruandan Kigalissa järjestettiin Ashornien ja tunnetun ruandalaisen lastenlääkärin Edgar Kalimban ideoima konferenssi, johon osallistui alan johtavia tutkijoita eri puolilta maailmaa.
1. Mistä Ruandan tutkimusprojektissa on kysymys?
Per Ashorn: Tavoitteena on parantaa odottavien äitien, vastasyntyneiden ja alle kaksivuotiaiden lasten terveyttä ja hyvinvointia tarjoamalle heille kattavasti äitiys- ja lastenneuvolapalveluita Maailman terveysjärjestö WHO:n suositusten mukaisesti. Hanke alkaa paria terveyskeskusta koskevana pilottina, jatkuu kontrolloituna tutkimuksena ja laajenee lopuksi koko maan kattavaksi terveysohjelmaksi, mikäli tutkimustulokset ovat odotusten mukaisia.
Ulla Ashorn: Tutkimuksen pääasiallisina tulosmittareina käytetään äitien raskaudenaikaista painonnousua, vastasyntyneiden painoa ja lasten pituuskasvua. Näiden lisäksi seuraamme monia muitakin hyvinvoinnin mittareita, kuten lasten kognitiivista kehitystä.
2. Mikä on roolinne ja kokemuksenne liittyen tähän Afrikan oloissa merkittävään tutkimushankkeeseen?
Ulla Ashorn: Minulla on Tampereen yliopistolla kansainvälisen terveyden dosentuuri ja olen yhtenä päätutkijana tutkimushankkeessa, joka liittyy Malin korkeaan lapsikuolleisuuteen ja sen analysointiin. Meillä on edelleen lasten kehitykseen liittyviä hankkeita Aasiaa ja Afrikassa, muun muassa Malawissa, jonne muutimme jo 1990-luvun puolivälissä. Nyt tutkimusryhmämme tavoitteena on tukea tätä Ruandassa käynnistyvää hanketta. Lasten hyvää kehitystä voi tukea monella tavalla samaan tapaan kuin suomalaisissa neuvoloissa tehdään.
Per Ashorn: Minun roolini on enemmän koordinoiva edustaessani Maailman terveysjärjestöä. WHO tekee suosituksia, joiden pohjalta voidaan rakentaa täkäläistä systeemiä. Tähän liittyy paljon kansainvälistä pilotointia ja jos se toimii, voimme WHO:n kautta viedä sitä muihin maihin.
Ruandassa voidaan laajentaa muutamissa terveyskeskuksissa tehtyä kokeilua koko maahan. Jos väestö käyttää uusia palveluita, vastasyntyneet ja äidit voivat paremmin ja lapset ovat kahden vuoden jälkeen paremmin kehittyneitä eikä pituuskasvun hidastumaa olisi. Tämä voisi olla noin viiden vuoden projekti. Kansallista intoa siihen näyttää olevan.
3. Mikä on mielestänne afrikkalaisten terveystilanne vuonna 2024?
Per Ashorn: Terveyden kehitys on viimeisen 30 vuoden aikana ollut positiivista ja nopeata Afrikassa ja kaikkialla maailman köyhimmissä maissa. Kuolleisuus on laskenut nopeammin kuin se koskaan esimerkiksi Suomessa laski.
Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana kehitys on toki hidastanut, mutta ei loppunut.
Helpot keinot on enimmäkseen nyt käytetty ja seuraava vaihe vaatii sekä yhteiskunnallisia ponnistuksia että luottamuksen rakentamista. Se näkyi muun muassa covidin aikana. Aluksi rokotteita ei saatu moneen Afrikan maahan, ja kun niitä tuli, niitä ei aina käytetty. Esimerkiksi Malawissa kaupungissa asuvat koulutetut ihmiset ottivat rokotteita, kun taas maaseudulla monet olivat huolissaan sivuvaikutuksista. Yleinen myytti oli rokotteen aiheuttama hedelmättömyys.
Ulla Ashorn: Afrikan maissa voimakas kaupungistumisen tuo mukanaan ruokavalion muutoksia, mutta maaseudulle jäävillä voi olla nälänhätää. Ilmastonmuutos on aiheuttanut monta huonoa vuotta eri puolilla Afrikkaa ja ravitsemustilanne on tavallaan polarisoitunut.
Positiivista taas on se, että kuljetusmahdollisuudet syrjäisimpiinkin terveyskeskuksiin ovat parantuneet.
4. Mihin suuntaan lapsi- ja äitiyskuolleisuuden kehitys on menossa?
Per Ashorn: Olen aika optimistinen. Nyt koko maailmassa ollaan selvästi alle viidessä miljoonassa lapsikuolemassa verrattuna 1980-luvun puoliväliin, jolloin luku oli 15 miljoonaa.
Kymmenen miljoonaa pois 15 miljoonasta on aika paljon, kun tällaisella paikallisten yhteisöjen tasolla on pystytty hoitamaan malariaa, ripulia, keuhkokuumetta ja antamaan rokotuksia.
Äitiyskuolleisuus väheni vauhdilla 2010-luvulle saakka, mutta nyt se ei ole vuosikymmeneen lainkaan laskenut. Tällä hetkellä maailmassa kuolee synnytykseen valitettavasti lähes 300 000 äitiä vuodessa.
Pian Afrikassa on suuri määrä työikäistä väestöä, vähän lapsia ja vähän vanhuksia. Eli huoltosuhde tulee olemaan edullinen.
5. Länsimaissa ollaan huolestuneita Afrikan väestönkasvusta. Miltä tulevaisuus näyttää?
Per Ashorn: Useimmat arviot viittaavat siihen, että vuonna 2050 maapallon väestö on ehkä hieman yli kymmenen miljardia ihmistä ja sen jälkeen se laskee.
Kun lasten kuolleisuus vähenee, niin syntyvyys vähenee pian sen seurauksena.
Pian Afrikassa on suuri määrä työikäistä väestöä, vähän lapsia ja vähän vanhuksia. Eli huoltosuhde tulee olemaan edullinen, sitä kutsutaan nimellä demografic gift (väestörakenteen lahja), eli vaihe, jossa Suomikin tuli rikkaaksi.
Akuuttina ongelmana on sotien uhka ja potentiaalisena ongelmana ilmastonmuutos.
Valtiot ovat lähes poikkeuksetta huolissaan alhaisesta syntyvyydestä omassa maassaan ja korkeasta syntyvyydestä muissa maissa.
6. Mikä on koulutuksen merkitys kehityksen yhtälössä?
Per Ashorn: Yhteys on selvä. Vanhempien, erityisesti naisten koulutus, liittyy lasten hyvinvointiin. Kun oppii lukemaan, niin pystyy lukemaan muun muassa terveystietoa, ja se parantaa taloudellista asemaa. Meneillään on hyvin paljon positiivista kierrettä ja nopeaa kehitystä, mikä näkyy selvästi vaikkapa täällä Ruandassa.
Ulla Ashorn: Naisten koulutus ei yksistään vie kovin pitkälle. Valtioiden pitää kehittyä niin, että koulutetut naiset pystyvät saamaan myös töitä. Yliopiston edustajana sanon, että koulutusyhteistyö on aika tehokasta. Siinä Suomikin voi antaa tukensa Afrikan maiden osaavien ihmisten ja kasvavan keskiluokan hyväksi.
Meillä ei ole ”sisar hento valkoinen” -asennetta tai sellaista ajatusta, että ”minä menen ja parannan maailmaa”. Kyllä tavoitteena on eriarvoisuuden ja ennen kaikkea mahdollisuuksien eriarvoisuuden vähentäminen.
7. Vuosikymmenien varrella olette nähneet paljon hyvää ja pahaa. Mikä on järkyttänyt eniten?
Ulla Ashorn: Järkyttävää ovat vaikeat synnytykset terveyskeskuksissa, joissa ei ole sähköä. Malawissa teimme töitä seudulla, missä naisen elämän hinta oli kymmenen dollaria. Se oli hinta taksikyydistä, jolla synnyttävä äiti olisi saatu lähisairaalaan.
Aina kun kävimme jossain kylässä, kuulimme, miten taas yksi äiti oli kuollut synnytykseen kotonaan tai terveyskeskuksessa, koska häntä ei voitu viedä sairaalaan.
Meidän tutkimusautomme lähtee aina liikkeelle, jos synnytyksessä on ongelmia ja tarvitaan kyyti sairaalaan.
Per Ashorn: Pahinta oli nähdä se raju AIDS-epidemia. Aikuisia kuoli huomattava määrä vuosina 1993-1995, jolloin olimme Malawissa. Ne vuodet olivat jatkuvia nuorten ihmisten hautajaisia.
8. Mikä on saanut teidät omistautumaan tutkimustyölle Afrikan lasten hyväksi?
Ulla Ashorn: Tasa-arvon lisääminen. Ja kyllä, lapset ja naiset kuuluvat samaan pakettiin.
Per Ashorn: Meillä ei ole ”sisar hento valkoinen” -asennetta tai sellaista ajatusta, että ”minä menen ja parannan maailmaa”. Kyllä tavoitteena on eriarvoisuuden ja ennen kaikkea mahdollisuuksien eriarvoisuuden vähentäminen. Työstämme saama palaute on mielenkiintoista ja toivottavasti se tuottaa osin sitä tulosta mihin pyritään. Siinä mielessä taustalla toki on maailmanparannus.
9. Olette saaneet tutkimusrahoitusta huippupaikoista kuten Bill ja Melinda Gatesin säätiöltä. Ruandan konferenssin rahoittajana oli Elsa Millerin säätiö, jonka perustajalla on amerikansuomalaiset juuret. Miten tiukassa rahoitus näinä aikoina on?
Ulla Ashorn: Kansainvälinen haku on hieman erilaista kuin suomalainen, sillä siinä neuvotellaan rahoittajan kanssa siitä, mitä projekti voisi olla.
Per Ashorn: Gatesin säätiö on suurin rahoittajamme, sen jälkeen eräs englantilainen yksityissäätiö ja Yhdysvaltojen hallinnon alainen USAID. Vaikka emme tutki suomalaisten lasten terveyttä, saamme myös muutamalta suomalaiselta säätiöltä tukea.
Usein rahoittaja ottaa yhteyttä meihin, mikä johtuu luultavasti siitä, että olemme olleet jo pitkään alalla ja meillä on hyvät verkostot.
Olen usein sanonut, että meidät suomalaiset koetaan vaarattomiksi, puolueettomiksi henkilöiksi. Jos tulemme hankkeisiin mukaan, saamme helposti eri amerikkalaisia yliopistoja mukaan.
10. Mitä Afrikka opettaa?
Ulla Ashorn: Toivoa herättää muun muassa nuoriso. Olemme nähneet kuinka nuoret nousevat kaduille vaatimaan kunnollista hallintoa, esimerkiksi hiljattain Keniassa.
Per Ashorn: Afrikkalaiset auttavat meitä ymmärtämään sen, ettei tätä maailmaa ole luotu eriarvoistavaksi. Asetelma on muutettavissa. Olen myös ymmärtänyt, että se, miten asiat tehdään Suomessa, ei ole ainoa oikea tapa. Elää voi niin monella tavalla. Ja senkin olen oppinut, että asiat, joita saatamme pitää totuuksina, ovat vain mielipiteitä.