Joka aamu Mwanza Masuki herää neljältä ehtiäkseen viideksi käynnistämään päivän töitä kibandalleen, tienvarren katukeittiöön. Vaimo Diwina Kerubo tulee myöhemmin Mayakelin, 1, kanssa, kun on lähettänyt esikoistyttö Benitan, 4, kouluun. Nairobilainen katukeittiö tarjoilee perinteistä kenialaista ruokaa aamunkoitosta pimeän laskeutumiseen: ensin aamiaista ja sitten lounasta, joka muuttuu iltaa kohti päivälliseksi.
Jua kali -yrittäjät, hustlerit – nimiä riittää, Mwanza ja Diwina kuuluvat suureen joukkoon: noin 80 prosenttia työtä tekevistä kenialaisista toimii niin sanotulla epävirallisella sektorilla, useimmat tienvarsitaloudessa kovan auringon, jua kali, alla.
Elokuussa valittu uusi presidentti William Ruto myi itsekin nuoruudessaan eläviä kanoja tienvarressa, ja kampanjoi itsensä voittoon sloganilla “every hustler matters”. Mwanzan ja Diwinan mukaan tienvarren yrittäjät eivät vielä tiedä, mitä slogan käytännössä merkitsee.
Kenialainen minimipalkka on virallisesti noin 124 euroa kuukaudessa, mutta sillä ei tienvarressa ole merkitystä.
Mwanza Masuki unelmoi pikkupoikana psykologian opinnoista. Koulutie jäi kuitenkin lyhyeksi, kun köyhän perheen nuorukainen sai lähteä Murangan kotikylästä pääkaupunkiin etsimään onneaan. Hän tuli Nairobiin 15 vuotta sitten ja perusti kibandan.
Diwina Kerubo muutti Nairobiin Kisiistä ja aloitti myymällä keitettyjä kananmunia ohikulkijoille. Kun pari löysi toisensa, rakastui ja meni naimisiin, katukeittiöstä tuli yhteinen.
Kibandalla tarjoillaan perinteistä kenialaista ruokaa: ugali-maissipuuroa, chapati-leipää, maharage-papumuhennosta, ndengu-linssisoosia, sukumawiki-viherhöystöä, paistettu kaalia, riisiä… Reilun kokoinen, maistuva ateria maksaa vajaan euron.
Kenialainen minimipalkka on virallisesti noin 124 euroa kuukaudessa, mutta sillä ei tienvarressa ole merkitystä. Kibandan yrittäjäperhe arvioi tienaavansa kulujen jälkeen noin 700 shillinkiä päivässä eli noin 140 euroa kuussa. Kun yhteiset kuukausitienestit jakaa kahdella, ollaan kaukana minimipalkasta.
Viime aikoina viranomaiset eivät ole perineet maksua tienvarsipaikasta, mutta kibandalla eletään epävarmuudessa. ”Hallitus on aika uusi, emmekä tiedä, mihin voi luottaa”, Mwanza sanoo.
Perhe asuu Kabeten slummialueella, yhden huoneen peltiasumuksessa, jonka vuokra on 5000 shillinkiä (noin 40 euroa) kuussa.
”Ihan muuta kuin nämä Spring Valleyn hienot talot”, Mwanza sanoo ja viittaa kibandan ympäristöön.
”Toisten rikkautta ei kannata liikaa ajatella, siitä tulee vain vihaiseksi. Elän vain omaa elämääni.”
Asumisen lisäksi rahaa menee matkoihin, koulumaksuihin ja ruokaan. Benita menee koulun jälkeen kotiin ja naapuri huolehtii tytöstä maksua vastaan. Yksivuotias Mayakeli viettää päivänsä katukeittiöllä, satoi tai paistoi.
Vaatteita, ruukkuja, käsitöitä, kukkia, huonekaluja, taidetta, hedelmiä ja vihanneksia… Keniassa tienvarsilta löytää melkein mitä tahansa.
Paitsi ehkä varakkaita ihmisiä.
Diwina Kerubo kertoo haaveilevansa mukavasta elämästä ilman taistelua.
”Haluaisin oman ison ravintolan, jossa on seinät ja katto. Onhan se mahdollista – aina pitää uskoa.”
Mwanza Masuki haluaa, että Benitalla ja Mayakelilla on mahdollisuus hyvään elämään, koulutukseen ja isoihin unelmiin.
”Sen eteen teen työtä 14 tuntia päivässä.”
Vähän ennen pimeän laskeutumista Mwanza käy ostamassa torilta seuraavan päivän ruokien raaka-aineet. Sitten perhe matkustaa kotiin matatu-pikkubussilla ja ehtii kotona odottavan Benitan luo vähän ennen iltakahdeksaa. Nukkumaan on mentävä mahdollisimman varhain, jotta jaksaa taas herätä.
Merja Määttänen on Maailman Kuvalehden kirjeenvaihtaja Keniassa. Lisää kirjeenvaihtajien kuulumisia löytyy Maailman Kuvalehden Instagram-tililtä.