Artikkelikuva
Teknikot lennättävät dronea lentotestin aikana Gauribidanurissa, Bangaloren lähellä. Testissä harjoiteltiin hengenpelastusvälineiden toimittamista.

Terveydenhuolto saapuu Intian syrjäseuduille siivillä – droneilla voidaan kuljettaa lääkkeitä ja verivalmisteita

Droneilla on kuljetettu testilennoissa terveydenhuollon tarvikkeita huomattavasti nopeammin kuin maateitse. Vielä on kuitenkin tehtävää, jotta dronekuljetukset saadaan kannattaviksi.

Intian syrjäseuduille suunnitellaan terveydenhuollon tuomista drone-lennokeilla. Droneilla on suunniteltu kuljetettavan lääkintätarvikkeita, patologisia näytteitä ja jopa verivalmisteita, uutisoi BBC.

Ensimmäisiä kokeita tehtiin toukokuussa, kun verinäytteitä kuljettava drone nousi Meerutista, Uttar Pradeshin osavaltion pohjoisosassa sijaitsevasta kaupungista, ja lensi noin 72 kilometriä Noidaan, Intian pääkaupungin Delhin esikaupunkiin.

Matkaan meni hieman yli tunti ja siihen kuului pysähdys akun vaihtoa varten. Maateitse matka olisi kestänyt yli kaksi tuntia.

Terveysasiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että droneilla operoiminen ei ole ongelmatonta.

Noidan kaupunkiin dronen lennättänyt Skye Air Mobility kertoo BBC:lle tehneensä marraskuusta lähtien yli tuhat lentoa ja toimittaneensa yli 3500 kiloa kuormaa verkkokaupan toimituksista verinäytteisiin. Yrityksen toimitusjohtaja Ankit Kumar sanoo, että droneilla kuljetusaikoja on pystytty merkittävästi lyhentämään.

Terveysasiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että droneilla operoiminen ei ole ongelmatonta. Esimerkiksi kylmässä säilöttävien rokotteiden kuljettaminen voi olla haasteellista.

”Tärkein kysymys ovat kustannukset. Olemme vielä kokeiluvaiheessa. Tehtävää on vielä paljon”, kansanterveystutkija Rutuja Patil sanoo BBC:lle

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!