Authenticité: The Syliphone Years
Stern’s Music
Tämä Guineassa vuosien 1965–1980 välisenä aikana Syliphone-yhtiölle levytetyn musiikin kokoelma on oikeastaan enemmän kuin vain kokoelma musiikkia. Se on myös dokumentti 1958 itsenäistyneestä Guineasta kyseisinä vuosina – jos sellaiseen luentaan tuntee taipumusta, ja etenkin jos lukee tupla-albumin mukana kulkevan esittelylehtisen. Kuten monissa muissakin Afrikan vastaitsenäistyneissä valtioissa, Guineassa maan omaa kulttuuria arvostettiin, ja arvostus näkyi myös muusikoiden kohtelussa.
Samainen arvostus sai myös muotoja, jotka nykyajan vinkkelistä tiiraillessa tuntuvat yllättäviltä, kuten parhaiden orkestereiden kansallistaminen. 1960-luvullahan edistyksellistä moderniutta edusti tärkeiden teollisuudenhaarojen kansallistaminen eli niiden ottaminen valtion haltuun. Aikana, jolloin kaupankäynti ei vielä ollut jumalan asemassa, guinealaiset muusikot ja yhtyeet tuskin saattoivat toivoa suurempaa kunnianosoitusta.
Jos tästä mieleen nousevat Neuvostoliiton ehdottoman epäaidot kansantaiteilijat, mielikuva kannattaa hetimiten häätää. Guinean Orchestres Nationaux ja Orchestres Federaux eivät nimittäin pyrkineet kuohitsemaan perinnettä salonkikelpoiseksi, vaan oikeaan uudistamiseen. Niiden levytykset eivät musiikillisesti kärsineet myöskään siitä, että laulujen sisältö saattoi luiskahtaa härskiksi propagandaksi itsevaltaisen presidentti Sékou Tourén puolesta.
Taiteen ja diktatuurin suhde onkin monimutkaisempi kuin ensiajattelemalla uskoisi. Hyvän ja pahan vastakkainasettelun hankaluudesta todistaa esimerkiksi Super Boiro Band, joka otti nimensä soittajiensa työpaikasta, toisinajattelijoille tutuksi tulleesta Boiron vankilasta. Muusikot olivat alkujaan kansalliskaartin jäseniä eli sortokoneiston eturintamassa.
Guinean valtapuolueen – ja ainoan sallitun puolueen – ylistyslaulutkin ovat upeaa musiikkia, jossa länsiafrikkalainen perinne ja Atlantin takaiset, lähinnä kuubalaiset vaikutteet ihastuttavasti sekoittuvat. Rytmiikka on vetävää ja sointi miellyttävän suurta, latinalaisjazzahtavien puhaltimien ja helisevien kitaroiden juhlaa.
Introducing Kenge Kenge
Introducing/World Music Network
Kenialaisen Kenge Kengen luonkielinen nimi tarkoittaa karkeasti käännettynä pienten, ilahduttavien soittimien yhteenliittymää. Noin kymmenhenkisen orkesterin päällimmäisinä ilahduttavat instrumentit ovat yksikielinen viulu orutu ja huilu asili, joiden hilpeän toisteiset melodiat vetävät eteenpäin useimpia, esilaulajan ja vastauskuoron vuorotteluun pohjautuvia esityksiä. Tyylilaji on benga, jota Kenge Kenge kiintoisasti uudistaa korvaamalla kitarat akustisilla perinnesoittimilla.
Brasil 70
Soul Jazz Records
Brasilialaisen populaarimusiikin aarrearkusta on tälle kokoelma-albumille kerätty helmiä 1970-luvulta, tropicalia-liikkeen jälkimainingeista. Rockvaikutteet – ja nimenomaan progressiivisen rockin ja rockjazzin vaikutteet – tuntuvat vahvoina ja raikkaina. Kokoelman esiintyjistä jotkut, kuten Gilberto Gil, olivat luomassa jo tropicaliaa, ja toiset, kuten Novos Baianos -yhtye jatkoivat siitä, mihin 1960-luvun loppu oli tuonut.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007