Kilpajuoksu kaivoksiin

Maailmalla on valtava metallin nälkä. Suurin ruokahalu on kehittyvillä mailla.

Tänä syksynä kaivokset ovat tulleet tutuiksi. On pelastettu loukkuun jääneitä kaivosmiehiä ja ihmetelty kotimaassa ministerin puolison intoa sijoittaa kaivostoimintaan.

Ei ole pelkkää sattumaa, että kaivos­asiaa riittää otsikoihin. Kaivostoiminta on maailmalla kasvussa, pitkästä aikaa. Syynä on kasvanut metallin nälkä.

Malmien ja metallien kaltaisia vähän jalostettuja tuotteita ehdittiin jo luulla menneen maailman ilmiöksi.

Metallin maailmanlaajuinen kysyntä on kulkenut vähän saman tapaan kuin tätä aukeamaa halkova nuoli. Toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvulle asti kysyntä oli tasaisessa ylämäessä. Ensin metalleja nieli sodan runteleman Euroopan jälleenrakennus, sen jälkeen niin Euroopan kuin Pohjois-Amerikankin kehitys.

Sitten jokaisessa länsimaisessa keittiössä oli jääkaappi ja pihalla auto, ja metallin kysyntä jäi vuosikymmeniksi junnaamaan paikoilleen. Paikoilleen sen luultiin jäävänkin.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen maailmanlaajuinen metallien kysyntä kuitenkin ampaisi hurjaan ylämäkeen. Muutama miljardi kehittyvien maiden asukasta alkoi kiinnostua jääkaapeista ja kaupunkiin muutosta. Metallien kysynnässä yksityistä kulutustakin suurempia tekijöitä ovat nimittäin infrastruktuurin rakentaminen ja kaupungistuminen.

”Metallien kysyntä on vahvasti sidoksissa taloudellisen kehityksen tasoon. Metallin kulutus henkeä kohden kasvaa hitaasti, kunnes maan bruttokansantuote on 5 000–10 000 dollaria henkeä kohden vuodessa. Silloin metallin käyttö kasvaa melkein logaritmisesti ja tasoittuu sitten”, kirjoittaa ruotsalainen mineraalitalouden professori Magnus Ericsson.

Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan Kiinan bruttokansantuote henkeä kohden on tänä vuonna noin 6 800 dollaria. Myös Intia on lähestymässä metallin suurkysynnän vaihetta: sen BKT henkeä kohden on hieman yli 3 000 dollaria.

Ericsson muistuttaa, että vaikka kaikkien maiden kehitys ei kulje täsmälleen samoin, sama kuvio on toistunut maasta toiseen.

Vuosien 2004 ja 2008 välillä kaivostoiminta kokikin historiansa suurimman buumin, ja joidenkin metallien hinnat kohosivat kaikkien aikojen huippuunsa. Vuoden 2008 talouskriisi tosin hidasti kysyntää, hetkeksi.

”Nykyinen superkysynnän jakso jatkunee vähintään viisi vuotta, mutta todennäköisemmin vuosikymmenen loppuun asti”, Ericsson arvioi.

Metallista tuli kehityspolitiikkaa

Kun kaikki ovat kiinnostuneet metalleista, valtioille on tullut kiire varmistaa, etteivät naapurit vie kaikkea. Monet maat ovatkin parhaillaan viilaamassa mineraalistrategioitaan ja kaivoslakejaan.

Samalla asialla ollaan myös Suomessa. Lokakuussa saatiin valmiiksi tuore mineraalistrategia, ja kaivoslain uudistus on tekeillä. Euroopan unioni puolestaan sai pari vuotta sitten valmiiksi raaka-ainealoitteen, joka patistaa jäsenmaita varmistelemaan, että mineraaleja riittää kasvun pohjaksi jatkossakin.

Valtioiden ja kaivosten liitto on ollut töyssyinen. 1970-luvulla oli vallalla into kansallistaa kaivoksia. Sitten suunta kääntyi, ja 1990-luvun loppuun mennessä valtaosa maailman kaivoksista oli yksityistetty.

Kansallistamisten aikaan kaivannaisten hinnat olivat erityisen korkealla, yksityistämisen aikaan taas aallonpohjassa. Molemmat päätökset tehtiinkin yhteiskunnan kannalta huonoimpaan mahdolliseen aikaa, kirjoittaa Magnus Ericsson Suomen mineraalistrategian taustaraportissa.

Nyt mineraalit ja niiden riittävä saanti kiinnostavat taas valtioita. Yksi niin EU:n kuin Suomenkin ääneen lausutuista tavoitteista on varmistaa, että vapaa kauppa toimii ja kehitysmaista saadaan jatkossakin mineraaleja eurooppalaisen teollisuuden tarpeisiin.

EU:n raaka-ainealoitteen toimenpide-ehdotuksiin kuuluukin ”edistää kehitysyhteistyöpolitiikalla raaka-aineiden kestävää saatavuutta”. Suomen mineraalistrategia taas haluaa panostaa ”kehittyvien maiden mineraalivarojen hyödyntämiseen liittyvän hyvän hallinnon ja infrastruktuurin vahvistamiseen”.

Mineraalistrategiat suuntaavat siis katseensa kehityspolitiikan puolelle. Eurooppalainen teollisuus kun hyötyisi, jos luonnonvaroiltaan rikkaisiin maihin saataisiin vakaat olot ja kelvollien hallinto. Maailmanpankki arvioi, että nykyään yli puolet maailman mineraaleista on peräisin poliittisesti epävakailta alueilta.

EU:n raaka-ainealoitteessa osa mineraaleista ja metalleista onkin nimetty kriittisiksi. Sillä tarkoitetaan metalleja, joiden tarve on tärkeä, mutta saatavuus uhattuna.
Kriittisten metallien listalla ovat myös niin sanotut harvinaiset maametallit. Nimestään huolimatta ne eivät ole erityisen harvinaisia, mutta niiden tuotanto on erittäin keskittynyttä. Valtaosa on peräisin Kiinasta.

Vaikka maametalleja käytetään vain pieniä määriä, ne ovat elektroniikkateollisuudelle välttämättömiä. Kiina on asettanut kännykkämetalleiksikin kutsutuille maametalleille vientikiintiöitä varmistaakseen oman teollisuutensa materiaalinsaannin.

Moni onkin jo ehtinyt pelätä, että metallit loppuvat maailmasta. Tutkijat pitävät pelkoa turhana.

”Metallia on maankuoressa vain rajallinen määrä. Mutta se määrä on valtava”, British Geological Survey -tutkimuslaitos muistuttaa.

Metallien löytäminen ja hyödyntäminen vain käyvät entistä haasteellisemmaksi.

Metallien kolme suurta

Kaivostoiminnassa kolme perinteistä metallia ovat ylitse muiden: rautamalmi, kupari ja kulta. Niiden osuus kansainvälisen kaivostuotannon arvosta on reilusti yli puolet.

Raaka-aineiden hintojen kehitystä seuraavan ruotsalaisen Raw Materials Groupin mukaan vuonna 2008 rautamalmin osuus maailman kaivostuotannon arvosta oli 27 prosenttia. Kuparin osuus oli 20 prosenttia ja kullan 15.

Jos rahallisen arvon sijaan verrataan tuotetun metallin painoa, kolmessa suuressa on valtavia mittakaavaeroja. Rautamalmia tuotetaan vuosittaan 1 700 miljoonaan tonnia. Toisin sanoen rautamalmia louhitaan vuodessa määrä, joka painaa yhtä paljon kuin yli 10 miljoonaa sinivalasta yhteensä.

Kuparin tuotanto on vain sadasosa rautamalmin tuotannosta – siis jotakuinkin 100 000 sinivalaan painon verran. Kultaa puolestaan kertyy vain yksi kahdeksastuhannesosa kuparista.Kultakasa painaa siis vaivaiset 15 sinivalasta.

Kaivostoiminnassa siirrellään valtavia määriä maa-ainesta, sillä metalli on louhittava usein syvältä maan sisältä. Kaikkiaan maailman kaivoksilla siirretään vuositta maa-aineista 113 miljoonan sinivalaan verran.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!