Artikkelikuva
Gildas Houessou opettaa Salossa musiikkia ja tanssia. ”Pidän Salosta. Tämä on kaunis kaupunki ja täällä on hyviä ihmisiä”

Hälyn ja hiljaisuuden tulkki

Salolainen kolmekymppinen mies elää erikoista kaksois­elämää: puuseppäopiskelija on Beninissä nouseva tähti.

Kuulen ensimmäisiä äänityksiä, näen Gildas Houessoun opiskelupaikassaan Salon seudun ammattiopistossa veistämän ja suunnitteleman matkapenkin ja -pöydän. Lopuksi Houessou vielä kokkaa kotimaalleen Beninille tyypillisen katkarapukookoscurryn. 

”Sinä et tunne minua, minä en tunne sinua – tällä tavoin tutustumme toisiimme. Ja sinun pitää tutustua minuun, jotta voit kirjoittaa minusta, ymmärtää kuka olen”, sanoo Houessou, kädet levällään.

Houessou on aivan oikeassa. Tutustumisen kautta tulee ymmärrys ja ymmärryksen kautta hyväksyminen. Matka kahden erilaisessa kulttuurissa kasvaneen ihmisen välillä on kurottavissa esimerkiksi ystävällisten eleiden, yhdessä murretun leivän ja valokuva-albumien selailun kautta. 

Selailtavaa riittää. Tuntuu, että tämä kolmekymppinen on saanut enemmän aikaan kuin moni koko elämänsä aikana.

”Elän tulevaisuudessa, se on yksi suurimmista vioistani. Minulla on aina ajatukset kiinnitettynä tulevaan – jopa siinä määrin, että unohtelen jokapäiväisiä asioita. Toisaalta, sen kautta olen aina puuhaamassa jotain hanketta enkä jämähdä paikolleni”, Houessou selittää.

Jämähtämisestä ei todella voi puhua, sillä sen lisäksi että mies on salolainen puuseppäopiskelija, hän on myös suosittu muusikko Beninin Grand-Popossa, johon hän matkaa aina joulukuussa pariksi kuukaudeksi. 

”Benin on hälyä ja kiivasta elämää, Suomi rauhaa ja mietiskelyä. Ne ovat molemmat osa minua”, Houessou sanoo.

 

Kronologisesti kun katsoo, häly on Houessoun elämässä jalostunut hiljaisuudeksi. 

Beniniläisessä pienessä Hêven kylässä syntynyt nuori mies päätyi Grand-Popoon turistioppaaksi. Tämän myötä alkoi yhteistyö suomalaisen kulttuuri-instituutti Villa Karon kanssa. Suomen ulkoministeriön rahoituksella, paikallisen naisyhdistyksen ja Houessoun paikallisasiantuntemuksen tuella neljään kylään saatiin aurinkopaneelit. 

Houessou rakentaa kyläläisten kanssa kaksi perinteisen mallin mukaan toteutettua olkikattoista savimajaa, joissa turistit voivat yöpyä. Hän opettaa kylän lapset oppaiksi, joiden avulla matkailijat saavat näköalaa perinteiseen beniniläiseen elämään. Hän järjestää lapsille tam-tam -rumpuja, joilla lapset soittavat päivän päätteeksi konsertin turisteille. Kolehti kerätään lippaaseen, ja käytetään kylän yhteisten hankkeiden hyväksi. 

 

Sitten se tapahtuu. Oma musiikki alkaa soljua lasten ja muusikkoystävien kanssa musisoidessa. Ensimmäisestä kappaleesta tulee hitti paikallisessa radiossa vuonna 2011, vain viisi vuotta sitten.

”Järjestimme konsertin Villa Karon pihalla, ja parikymmentä minuuttia ennen keikkaa ei paikalla ollut ketään. Mutta kun piti mennä lavalle, oli piha aivan täynnä. Ja vasta lavalta poistuessani näin, että ihmisiä oli taaempana vielä enemmän”, Houessou kertoo.

”Tuo konsertti oli tärkein tähän astisella urallani. Koko kylä oli paikalla. Sain valtavasti rohkeutta.”

Ensimmäisen konsertin tuotoilla ja Suomi-Benin -ystävyysseuran avustuksella hankitaan hyttysverkkoja raskaana oleville naisille, toisen konsertin jälkeen paikallisille lapsille kenkiä.

”Se mitä yhteisö maksaa sisäänpääsymaksuina, tulee heille takaisin tarpeellisina tavaroina”, Houessou selittää.

Viimeisin uutinen on, että Grand-Popon pormestari Benjamin Clotaire Ablo on lahjoittanut Houessoun käyttöön vanhan siirtomaa-aikaisen koulun. Siitä tulee musiikkikoulu alueen lapsille, ja tarkoitus on rakentaa sinne Grand-Popon ensimmäinen äänitysstudio. 

Vuonna 2013 Beninin ulkoministeriö  myönsi Houessoulle palkinnon beniniläisen kulttuurin ja arvojen edistämisestä. 

 

Yhteistyö Villa Karon kanssa antoi myös jotain hankkeita tärkeämpää: sitä kautta löytyi vaimo.

Suomeen Gildas Houessou tuli ensimmäisen kerran vuonna 2007. Silloin oli kesä. Lopullisesti hän muutti tänne seuraavana vuonna, jolloin ensimmäinen lapsi syntyi. Talven kylmyys yllätti, tietenkin, mutta perheen lämpö auttoi.

”Kun näin rock-musiikkia Suomen televisiosta ensimmäistä kertaa, en ymmärtänyt sitä ollenkaan.  Aloin kuitenkin kiinnostua siitä, ja vaikutteita on hiipinyt minunkin tyyliini, varsinkin kun esiinnyn livenä”, sanoo Houessou ja esittelee puhelimeltaan kaverikuvia 69 Eyesin kanssa, joiden keikkaa hän on ollut katsomassa edellisviikonloppuna Turussa. 

Laulaja Jyrki Linnankivi on tuttu jo Afrikasta, jossa tämä vieraili Unicefin hyväntahdonlähettiläänä. 

”Rockissa pidän rajusta heittäytymisestä, jonka kautta negatiivinen energia muunnetaan positiiviseksi. Beninissä perinteinen musiikki on ilmaisultaan aika yksiulotteista”, selittää Houessou ja esittää perinteisiä tanssikuviota hieman pakotettu hymy kasvoillaan.

”Jos olen kahdesta täällä Suomessa aikaansaamastani asiasta ylpeä, niin siitä, että olen tuonut ryhmän lapsia Beninistä tänne esiintymään Lasten laulukaupunki -festivaalille. Kuvittele, he eivät aiemmin olleet matkanneet edes Grand-Popoon – ja sitten voinut vastavuoroisesti opettaa ihmisille täällä kulttuuriani, ja vielä viedä 22 ihmistä täältä tutustumaan kotimaahani”, Houessou sanoo.

Hän puhuu oppilaistaan, Heviosso -nimisestä lasten rumpuryhmästä, joka matkusti vanhempineen Beniniin viime vuonna. Ryhmän nimi tarkoittaa ukkosta. Musiikki toimii tässä sillanrakentajana ja yhteisenä kielenä, ja Houessou välittäjänä ja tulkkina. Hän on opettanut perkussioiden soittoa ja afrotanssia useassa alueen koulussa ja opistossa.

”Minä pidän Salosta. Tämä on kaunis kaupunki ja täällä on hyviä ihmisiä”, Houessou sanoo vilpittömän tuntuisesti.

Suomen tiukentuneesta ilmapiiristä maahanmuuttajia kohtaan Houessou ei oikein osaa sanoa mitään. Rasismiakaan hän ei juuri ole kohdannut. 

”Yksi kerta kylläkin on jäänyt mieleen. Baarissa joku tatuoitu isokokoinen kaveri tuli ja iski nyrkin pöytääni ja tivasi, miksi olen täällä.”

Mies tarttui Houessouta kädestä, ja puristi niin kovaa kuin jaksoi. Houessou puristi takaisin.  Lopulta mies päästi irti, ja alkoi puhua, kertoa itsestään. 
Illan lopuksi mies antoi Houessoulle käyntikorttinsa, ja kehotti soittamaan avuksi, jos ikinä joutuisi vastaavanlaisiin vaikeuksiin.

”Kohtasin hänet avoimesti. En pelästynyt, en lähtenyt karkuun, en alkanut haastaa riitaa. Kuuntelin häntä. Katsoin suoraan silmiin. Hänkään ei voinut paeta minua.”

”Isoisäni oli puuseppä Grand-Popossa”, sanoo Houessou yllättäen. 

Puusepänopinnoille on siis muutakin taustaa kuin pelkästään halu hankkia joku maallisempi ammatti. Kuten aina muutenkin, tässäkin projektissa näkyy Houessoun kaksi kotimaata: kokoontaitettavan pöydän ja penkin malli on alun perin Beninistä, mutta ammattitaito tulee Salon seudun ammattiopistosta.

”Ehkä myyn mallin Ikealle”, Houessou nauraa. 

Uusi elämänvaihe on tuonut mukanaan myös toisenlaisia muutoksia. Houessou asuu nyt omassa asunnossaan. 

”Kunnioitamme lasteni äidin kanssa toisiamme, mutta alkaa vaikuttaa siltä, ettemme voi asua saman katon alla.”

Asumuseron yhdeksi syyksi Houessou laittaa kulttuuriset erot, joista ei ole päästy yli näinkään monen vuoden aikana.

”Ne ovat niin syvällä kulttuureissamme, ettemme hädän hetkellä edes tiedosta niitä. Beninissä riidat pyritään ratkaisemaan hymyilemällä. Suomalainen voi kokea, että nauran hänelle, vaikka se on reaktio, joka minulla on takaraivossa.”

 

Syötyämme Houessou vakavoituu ja pohtii asemaansa kahden kulttuurin välissä. Se on saanut hänet näkemään tutut tilanteet uudessa valossa.

”Tiedätkö, viime jouluna, kun olin Grand-Popossa, otin kuvan ystävästäni jakamassa lapsille lahjoja joulupukiksi pukeutuneena. Kun sitten katsoin sitä kuvaa ruudulta, näin kuitenkin vain valkopartaisen ja valkoihoisen naamarin antamassa lahjaa pienelle afrikkalaiselle lapselle, aivan kuin valkoinen mies taas kerran antaisi almuja”, Houessou sanoo.

”Sanoin ystävälleni, että ota pois se naamari. Säilytä lahjan antamisen ajatus, mutta älä piiloudu tuon valkoihoisen naamarin taakse”, hän summaa.

”Jos vain odotamme, että joku tulee auttamaan ja antaa rahaa, se passivoi. Meidän pitää itse ottaa vastuu itsestämme. Sen kautta tulee kehitystä, ihan yksilön tasolla, ja sitä seuraa terve itsekunnioitus.”

Vuodenvaihteen visiitillä tapahtui toinen asia, joka pysäytti Houessoun.

”Uudenvuodenjuhlissa oli valtava häly, joten lähdin kävelemään rannalle. Kun olin yksin sillä aavalla hiekkarannalla ja katsoin merelle, minut valtasi syvä onni. Nautin siitä, että minulla oli hetki itselleni luonnon hiljaisuuden ja avaruuden keskellä.”

Kuulostaa melko suomalaiselta.

”Eikö kuulostakin!”, Houessou räjähtää nauramaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!