Kun Dar es Salaamin hiljaisessa Ununion lähiössä asuva Jumanne Waziri maistoi ensimmäistä kertaa suolan aamuteessään, hän luuli vaimonsa erehtyneen.
”Miksi panit teehen suolaa sokerin sijaan?”
Vaimo Fatuma kielsi lisänneensä teehen suolaa, mutta siemaistuaan omasta kupistaan myös hän maistoi suolan.
Silloin Wazirit ymmärsivät, että valtameri oli saavuttanut heidät, ei murskaavina aaltoina, vaan tihkuen hiljaa heidän kaivoonsa, kotiinsa ja maahansa.
Wazirit sijoittivat rahansa unelmakotiin. Nyt seinillä on suolaa, takapiha on suota ja kaivovesi juomakelvotonta.
”Joka aamu herättyäni näen suolaisen veden hiipivän lähemmäksi. Olemme panostaneet kaiken kotiimme, ja nyt valtameri vie sen meiltä. Se särkee sydämeni”, Waziri sanoo.
Intian valtameri kimaltaa aamuauringossa petollisen tyynenä. Kuuden miljoonan asukkaan Dar es Salaam on aina ollut riippuvainen siitä. Pinnan alla meri on kuitenkin edennyt, myrkyttänyt maaperää, kaatanut puita ja saastuttanut pohjavesiä.
Merivesi tihkuu maanalaiseen makeaan veteen, saastuttaa juomaveden ja raunioittaa maaperän. Toisin kuin hurrikaanit tai vuorovesiaallot, meren hyökkäys etenee hitaasti ja huomaamatta, kunnes tulee tulva, menetetään sato tai huomataan, että juomavesi maistuu suolalta.
Kun ilmastonmuutos nostaa merenpintaa, suolavesi ryömii sisämaahan. Samaan aikaan Dar es Salaamissa pohjaveden pinta laskee ja antaa merivedelle tilaa.
”Ihmisten koteja suojellaksemme tarvitsemme pitkäaikaisia ratkaisuja, parempaa vesihuoltoa, esteitä rannoille ja mangroven palauttamista”, Dar es Salaamin teknologisen instituutin hydrologi Philip Mzava sanoo.
Suolainen vesi muuttaa Dar es Salaamin aiemmin kukoistaneet kaupunginosat yhden toisensa jälkeen aavekaupungeiksi. Ennen niin arvokkaat rantatalot seisovat hylättyinä ja veden valtaamina. Jäljelle jääneiden asukkaiden taistelu merta vastaan on tuomittu hävityksi.
”Kun ostin maata 25 vuotta sitten, luulin rakentavani tulevaisuutta”, kertoo Rozalia Masawe, 66, osoittaen tulvivaa pihaansa. ”Nyt meri nielee kaiken.”
Dar es Salaamin mangrovet, luonnon ensimmäinen puolustuskeino valtamerta vastaan, ovat häviämässä. Betonivallit murtuvat. Rantaviiva on siirtynyt metrejä sisämaahan.
”Aikoinaan minulta meni kymmenen minuuttia kävellä rannalle kalastamaan”, kunduchilainen kalastaja Heri Mwinyi kertoo. ”Nyt ehdin tuskin pihalle ennen kuin nilkkani kastuvat.”
Vuosia Ununio ja Mbezi Beach olivat luksusalueita. Nyt meri muuttaa ne joutomaaksi.
”Ennen rantataloja myytiin solkenaan. Nyt asiakkaat vilkaisevat tulvaa ja kääntyvät pois. Pankit eivät rahoita kiinteistöjä täällä”, sanoo kiinteistökehittäjä Amani Mhando.
Suolavesi on häätänyt myös luksushotellien asiakkaat.
”Ennen tämä oli paratiisi”, kertoo majataloa Ununiossa pitävä Faiza Khalid.
”Nyt, kun vieraita tulee, he kysyvät heti, mikä täällä haisee. Suolavesi ja lahon haju, ne ajavat ihmiset pois.”
Tansanian hallitus on käynnistänyt hankkeita valtameren hidastamiseksi, mutta ongelma etenee ratkaisuja nopeammin.
Jumanne Wazirin tulevaisuus näyttää synkältä.
”He järjestävät kokouksia, puhuvat politiikasta ja tekevät lupauksia, mutta heidän puhuessaan valtameri jatkaa etenemistään.”