Teräksinen risti kohoaa kolmenkymmenen metrin korkeuteen. Se toivottaa ihmiset tervetulleeksi pääpyhäkön etupihaan. 

Siluettia sävyttävien investointipankkien edestä alkaa hahmottua punatiilisen rakennuksen muotoja, sitten sen ylälaitaan sijoitettuja kirjaimia. 

Yoido Full Gospel Church. Yksi maailman suurimmista karismaattisen kristinuskon seurakunnista. 

On tiistaiaamu Yoidon saarella, Etelä-Korean hallinnon ja liike-elämän keskuksessa. Vajaan kilometrin päässä presidentti Lee Jae–myung esittelee parlamentille ensi vuoden budjettiaan. 

”Miksei täällä pidetä ilmastointia päällä?” 

Kysyjä on Serene Quek. Singaporelainen lähetyssaarnaaja, joka on istahtanut kirkon takana lähtöään odottavan bussin penkille. 

Quek ja hänen ystävänsä Sharon Toh ovat saapuneet Souliin rukoilemaan. 

”Haluamme ottaa aikaa Jumalan kanssa”, Quek sanoo. 

Yoido Full Gospel Churchin ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin oikeastaan olohuoneessa. Pastori Cho Yong-gi ja hänen tuleva anoppinsa, pastori Choi Ja-shil, halusivat perustaa Souliin helluntailaisen seurakunnan. 

Oli maaliskuu vuonna 1958. Olohuoneessa ylistystä kuuntelivat Choin kolme tytärtä ja sadetta pitämään tullut ohikulkija. 

Pastorikaksikko ei lannistunut. Jalkauduttiin kaduille, koputeltiin oviin. Rukoiltiin sairaiden puolesta, tarjottiin apua köyhille. 

Pikkuhiljaa ihmisten määrä kasvoi. Siirryttiin olohuoneesta pihalle. Pystytettiin teltta suojaamaan sateelta ja tuulelta. Sitten toinen ja kolmas. 

Kymmenen tuhannen jäsenen raja ylitettiin 1970-luvun alussa. Maaliskuussa 1973 Cho ja Choi päättivät rakentaa Soulin luoteispuoleisille vuorille paikan, johon kristityt ympäri maailman voisivat saapua rukoilemaan. 

Se sai nimekseen Osanri Fasting Prayer Mountain. Osanrin paastorukousvuori.

Vuonna 1973 tehtiin muutakin. Seurakunta piti ensimmäisen jumalanpalveluksen 12 000 ihmistä vetävässä kirkossa Yoidon saarella. 

Nykyään sadat kristityt Etelä-Koreasta ja eri puolilta maailmaa saapuvat päivittäin Yoidon kirkon pihalla odottaviin busseihin ja aloittavat tunnin pituisen matkansa kohti vuorta. Tänään niin tekevät myös singaporelaiset Quek ja Toh.  

Kaksikymmentä vuotta kirkkorakennuksen avautumisen jälkeen Yoido Full Gospel Church pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan. 

Siitä oli tullut jäsenmäärältään maailman suurin seurakunta. Helluntailainen megakirkko, jonka sunnuntaipalveluksiin osallistui parhaimmillaan yli 800 000 ihmistä.  

Sittemmin erityisesti nigerialaiset megakirkot ovat kasvaneet maailman suurimmiksi, mutta Yoido lasketaan edelleen kymmenen suurimman joukkoon. 

”Yoido korostaa helluntailaisuudelle tyypillisesti henkilökohtaista uskon kokemusta. Pyhän hengen lahjaa, kielillä puhumista ja parantamista”, kertoo Pietari Hannikainen. 

Hannikainen toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut karismaattista kristinuskoa eli juuri Yoidon kaltaisia kirkkoja ja seurakuntia. 

Yoido ammentaa karismaattisuuttaan dynaamisuudesta ja evankelioinnin tärkeydestä, Hannikainen kertoo. 

”Vähemmän hierarkkista kirkkojärjestystä kuin perinteisemmissä kirkoissa.” 

Tämä näkyy muun muassa kodeissa kokoontuvien epämuodollisten pienryhmien eli solujen suuressa määrässä. Niitä on arvioiden mukaan 20 000–25 000. 

”Se on Yoidon erityispiirre ja merkittävä osa sen kasvua.” 

Jumala ei vaadi joka sunnuntaista käyntiä kirkossa.

Rukousvuoren alue levittäytyy laajalle. Ylimpänä kukkuloilla on suuri hautausmaa, alempana puiden peittämät polut laskeutuvat vehreään puistoon. 

On kymmeniä pieniä rukoushuoneita, Jerusalemin mukaan nimetty kappeli, Toivon talo sekä perustajapastoreiden Chon ja Choin muistohallit. 

Pääpaikka löytyy parkkipaikan vierestä. Se on 10 000 istuinpaikkaa sisältävä kirkko. Toisella puolella on kahvila ja Herraa laulaen ylistävä kitaristi. 

Nurkkapöydässä singaporelaiset Quek ja Toh siemailevat kahvejaan. He ovat olleet rukoilemassa rukoushuoneilla. Nyt kaksikko haluaa kertoa omasta suhteestaan Jeesukseen. 

Tohille usko on ennen kaikkea vuoropuhelua. Hieman kuin vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. 

”Mutta vanhempi huolehtii lapsesta aina enemmän kuin lapsi vanhemmastaan.” 

Quekille suhde syntyi ja lapsena. Kristillisestä kasvatuksesta huolimatta oma usko oli jäänyt tapakristillisyyden uomiin. 18-vuotiaana hän pyysi Jumalalta: Jos olet olemassa, näyttäydy minulle.  Jumala näyttäytyi, hän kertoo. 

”Sillä hetkellä ymmärsin, mitä on olla kristitty.” 

Jumala ei vaadi joka sunnuntaista käyntiä kirkossa, vaan jokainen voi rakastaa Jumala omalla tavallaan, hän kertoo. Quekille rakkaus tarkoitti lähetystyötä. Parantamista, ihmisten pelastamista.

Aluksi perhe vastusti ajatusta. Heille usko oli ennen kaikkea rakenteita ja rutiineja. Quekin elävämpi suhde Jumalaan herätti kummastusta. 

”Lopulta he ymmärsivät, että rakastan Jumalaa siinä, missä hekin.” 

Yhdeksän vuotta sitten hän oli levittämässä Herran sanaa Kambodžassa. Maaseudulla hän kohtasi perheensä hylkäämän sokean pojan. Hän asetti kätensä pojan pään ylle ja rukoili Jumalaa parantamaan. 

Quek näyttää kännykästään kahta kuvaa. Ensimmäisessä pojan silmien pupillit ovat kääntyneet silmäluomien alle piiloon. Toisessa pupillit ovat normaalisti keskellä. 

Rukous paransi pojan näön, Quek väittää. 

”Uskon myötä yliluonnollisesta tulee luonnollista.” 

Miksi juuri Etelä-Koreaan syntyi maailman suurin karismaattinen seurakunta? Taustalla vaikuttivat Japanin sortotoimet, Pietari Hannikainen kertoo.

Japani miehitti Koreaa vuosina 1910–1945. Miehityksen aikana korealaisia pakotettiin perinteisistä valtauskonnoista eli buddhalaisuudesta ja kungfutselaisuudesta mutta myös kristinuskosta shintolaisuuteen. Kristinusko profiloitui miehitysvallasta vapautumiseen.

”Haettiin pesäeroa japanilaisiin ja menneisyyteen”, Hannikainen sanoo. 

Eurooppalaista lähetystyötä oli tehty Korean niemimaalle jo ennen Japanin miehitystä. Toisen maailmansodan jälkeen lähetystyön määrä kiihtyi mutta pääsuunta muuttui. Nyt Etelä-Koreaan tultiin erityisesti Yhdysvalloista. 

”Isoimpina suuntauksina presbyteerinen kirkko ja metodismi.” 

Koreassa oli koettu helluntailaistyyppisiä herätyksiä jo vuosina 1903–1907. Sodan jälkeen myös helluntailaisuus alkoi saada laajempaa jalansijaa ja yhdysvaltalaisten lähetystyöntekijöiden määrä kasvoi. 

Perustajapastori Cho osasi taitavasti yhdistää helluntailaisuuden korealaiseen kulttuurin. Esimerkkinä tästä on juuri Osanrin rukousvuori, Hannikainen sanoo. Korealaisissa luonnonuskonnoissa vuoret ovat näyttäytyneet pyhinä paikkoina. 

Juuri köyhemmissä maissa sanoma uskosta, joka voi tuoda apua konkreettisiin asioihin elämässä, on globaalia valtavirtaa. 

Suosiota siivitti myös niin sanottu menestysteologia ja ”kolminkertaisen siunauksen” ajatus. 

”Jumala siunaa henkeä, sielua ja ruumista”, Hannikainen sanoo. 

Yoidossa, kuten monissa karismaattisissa seurakunnissa, korostetaan, että uskosta voi seurata hyviä asioita jo maan päällä. 

”Tähän liittyy juuri parantumisen ja taloudellisen siunauksen ajatus.” 

Kärsimystä korostavassa luterilaisuudessa menestysteologia ymmärretään helposti väärin, Hannikainen kertoo. Sitä kummeksutaan ja se tuomitaan. 

”Kuitenkin juuri köyhemmissä maissa sanoma uskosta, joka voi tuoda apua konkreettisiin asioihin elämässä, on globaalia valtavirtaa.” 

1950-luvulla Etelä-Korea oli köyhä diktatuuri. Aluksi kukaan ei halunnut kuunnella pastori Chon julistusta. 

”Mutta kun hän alkoi kertoa Jeesuksesta, joka auttaa konkreettisissa ongelmissa, ja alkoi nähdä sen tapahtuvan ympärillään, seurakunta alkoi kasvaa valtavasti.” 

Alkuiltapäivällä kirkas valo pitää ruskan väreihin kääntynyttä rukousvuorta otteessaan. Kaiuttimista soivissa lauluissa pyydetään ylistämään Herraa. 

Ruslan Lii istuu keltalehtisten puiden alla ja katsoo hiljaa horisonttiin. 

Hän on tullut rukousvuorelle pyytämään Jumalalta apua. 

Liin juuret ovat Koreassa, mutta hän on kasvanut Kazakstanissa. Kymmenen vuotta sitten muuttokuorma toi hänet Souliin. 

”Halusin palata oikeaan kotimaahani.” 

Lii tuli uskoon muutettuaan Koreaan. Se ei ole aina ollut helppoa, hän kertoo. Kristittynä oleminen tarkoittaa hänelle Jumalan rakastamista mutta myös sitä, että on valmis kohtaamaan Jumalan antamat haasteet. 

”Jeesukseen luottaminen oli elämän paras päätös.” 

Lii ei ole Yoidon jäsen mutta kokee silti olevansa kirkon ”ystävä.” Oikeastaan hän ei tykkää puhua kristinuskon eri kirkkokunnista. Hänen mielestään ne eivät heijastele Herran sanaa vaan ihmisten perspektiivejä Jeesuksesta. 

”Jumala pysyy samana, yhtenä ja muuttumattomana. Tärkeintä on rakastaa aidosti Herraa.” 

Osanrin rukousvuori muistuttaa Liitä Siinainvuoresta, nykyisen Egyptin alueella sijaitsevasta kukkulasta. Siinainvuorella Jumala ilmestyi Raamatun mukaan Moosekselle ja israelilaisille ja antoi kymmenen käskyä. 

Jumalalle juttelemista Ruslan kuvaa ”tuhanneksi samanaikaiseksi psykologikäynniksi.” 

”Kun Herraan todella luottaa, muutokset näkyvät elämässä nopeasti.” 

Ylistys alkaa ennen aamukymmentä. Satahenkinen gospelkuoro laulaa Jumalan rakkaudesta, ylistämisestä ja siunauksesta. 

Vajaa 12 000 ihmistä nostaa kädet ilmaan. Moni sulkee silmänsä, toistetaan perässä hallelujaa. 

Nyt ei olla enää rukousvuorella vaan Yoido Full Gospel Churchin pääpyhäkössä parlamentin ja investointipankkien välissä. Keskiviikon jumalanpalvelus on alkanut. 

Sitten lavalle nousee vanhempi pastori Lee Young–hoon. Hän kehottaa kaikkia tervehtimään luojan luomana upeana päivänä vierustoveriaan.  

Tänään Lee haluaa puhua Jumalan palvelemisesta. Hän viittaa Johanneksen evankeliumin kolmanteentoista lukuun: opetuslapsiensa jalkoja pesevään Jeesukseen. 

Älkää viekö Jumalalta kunniaa, Lee sanoo. Jos jäämme kiinni itsekeskeisyyteen, tulemme kärsimään elämämme loppuun. 

”Jumalan palvelijoita siunataan sukupolvi sukupolven jälkeen.” 

Saarnan jälkeen noustaan silmät kiinni seisomaan, lausutaan monta kertaa putkeen hallelujaa. 

Yhtäkkiä äänten kakofonia täyttää tilan. Joka puolelta kuuluu kiihtyvää puhetta, tunnistamattomia sanoja.  Seurakunta on alkanut rukoilla kielillä. Moni tärisee, osa nostaa jälleen kädet ilmaan. Siellä täällä seurakuntalaisia itkee. 

Pastori kehottaa sairaita asettamaan kädet sydämelle, ja rukoilee jälleen koreaksi heidän puolestaan. 

”Jeesuksen Kristuksen nimessä kaikki fyysiset ja henkiset kivut tulevat katoamaan.” 

Puolentoista tunnin kuluttua jumalanpalvelus on ohi. Ihmiset poistuvat kaduille ja metroaseman suuntaan. Toistakymmentä bussia on valmiina kuljettamaan kauempaa tulleet metropolialueen laitamiin. 

Yoon Jin-huh seisoo kirkon edessä ja hymyilee. 

”Intohimoinen jumalanpalvelus”, Yoon sanoo ja leventää hymyään. 

”Pastori Lee on samaan aikaan nöyrä, positiivinen ja energinen.” 

Yoon liittyi Yoidoon neljä vuotta sitten. Tänään, kielillä rukoillessaan, hän kertoo tunteneensa Pyhän hengen parantavan voiman. 

Yoido tekee uskosta elävää, hän sanoo.