Bomarsundin linnoituksen raunioilla itäisellä Ahvenanmaalla vallitsee rauhaisa tunnelma. Toisin oli elokuussa 1854, kun ranskalaiset ja brittiläiset joukot hyökkäsivät keskeneräiseen linnoitukseen ja hävittivät sen maan tasalle. Meneillään oli Oolannin sota.
Venäläiset olivat aloittaneet linnoituksen rakentamisen heti sen jälkeen, kun Ruotsi oli menettänyt Suomen Venäjälle vuonna 1809. Bomarsundista haluttiin rakentaa Venäjän imperiumin läntisin etuvartio. Mutta sitä ei saatu koskaan valmiiksi.
Ahvenanmaalla ja Manner-Suomen rannikolla käyty Oolannin sota liittyi osaltaan laajempaan Krimin sotaan, jonka osapuolina olivat Venäjä ja Turkki sekä Turkin liittolaisiksi ryhtyneet Ranska ja Britannia.
Brittiläis-ranskalaisessa laivastossa oli noin 12 000 sotilasta, Bomarsundia puolustamassa oli vain 2 000 miehen joukot. Taistelu oli ohi neljässä päivässä, minkä päätteeksi linnoitus räjäytettiin.
Tänä päivänä Bomarsundista on jäljellä enää muurien raunioita. Paikan historiaan voi tutustua kolme vuotta sitten avatussa vierailukeskuksessa, joka on auki toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Jerker Örjans on ahvenanmaalainen tietokirjailija, joka on kirjoittanut vuosien mittaan lukuisia kirjoja kotisaariltaan. Hän on toiminut myös pitkään oppaana.
”Bomarsundissa minua ihmetytti se, että suomalaiset lauloivat siellä aina laulua Oolannin sodasta, mutta ahvenanmaalaiset eivät tunne lainkaan koko laulua”, Örjans toteaa.
”Erikoista oli myös se, että laulu antoi niin väärän kuvan sodasta, joka päättyi Venäjän kannalta nöyryyttävään tappioon.”
Vaikka sotamiehet edustivat alhaisempaa yhteiskuntaluokkaa, tekivät he vaikutuksen englantilaisiin hyvällä käytöksellään ja kirjoitustaidollaan.
Liittoutuneet – Ranska ja Britannia – ottivat Bomarsundista mukaansa yli kaksi tuhatta sotavankia, joista puolet suuntasi laivoilla Ranskaan ja puolet Englantiin. Suomalaiset tarkka-ampujat – joita oli nelisensataa – päätyivät Lewisin pikkukaupunkiin Englantiin.
”Englantilaiset huomasivat aika nopeasti, että suomalaiset sotilaat eivät olleet venäläisiä. Heitä ei pidetty vihollisina, ja vaikka sotamiehet edustivat alhaisempaa yhteiskuntaluokkaa, tekivät he vaikutuksen englantilaisiin hyvällä käytöksellään ja kirjoitustaidollaan”, Örjans toteaa.
Laulun alkuperä kiinnosti Örjansia niin paljon, että hän alkoi selvittää, onko siitä olemassa vanhempia versioita. Sitä kautta hän sai kuulla, että toimittaja Pirjo-Liisa Niinimäki oli tutkimassa samaa aihetta.
Tästä alkoi kaksikon vuosia kestänyt tutkimustyö arvoituksen ratkaisemiseksi. Lopputuloksena syntyi vuonna 2023 julkaistu teos He tekivät laulun – Oolanin sodan soiva tarina.
”Niinimäki oli saanut käsiinsä renkolaisen maalaistalon vintiltä käsin kirjoitetun lauluvihon, joka oli peräisin 1850-luvun lopulta. Tästä vihosta löytyi myös 18 säettä käsittävä Ålandin sotalaulu, joka oli selvästi laulun alkuperäinen versio”, kertoo Örjans.
Alkuperäisessä sotalaulussa kerrottiin yksityiskohtaisesti taisteluista, antautumisesta, vankeusajasta ja paluusta, mikä viittasi siihen, että laulu syntyi Englannissa suomalaisten sotavankien keskuudessa.
Kaikkiaan suomalaiset sotavangit viipyivät Lewisissä – missä heillä oli kohtalaisen hyvät olot – puolitoista vuotta. Kun he palasivat Suomeen, levisi Ålandin sotalaulu laajemmalle ja päätyi 1900-luvun alussa sotilaslaulukirjoihin.
Mutta teksti oli nyt lyhentynyt huomattavasti, minkä myötä häviäjien laulusta oli tullut voittajien laulu. Reipasta Oolannin sotaa on sittemmin laulettu niin Suomen armeijassa kuin kouluissakin.
Ahvenanmaan demilitarisointi sai alkunsa Oolannin sodasta. Sodan jälkeen Venäjä torjui Ruotsin vaatimuksen saada saaret itselleen, mutta sen täytyi hyväksyä se, että saaret jätettiin linnoittamatta. Niinpä Ahvenanmaan demilitarisoitu asema kirjattiin vuoden 1856 rauhansopimukseen.
Nina Fellman on ahvenanmaalainen toimittaja ja poliitikko, joka julkaisi kirjan Ahvenanmaa eilen, tänään ja huomenna, kun saarimaakunta juhli 2022 satavuotistaivaltaan itsehallintoalueena.
”Ahvenanmaa on maailman vanhin itsehallintoalue. Itsehallinto ja demilitarisointi kuuluvat yhteen. Mikään poliittinen puolue ei vastusta täällä Ahvenanmaan demilitarisointia”, Fellman toteaa.
Fellmanin mukaan Ahvenanmaalla ajatellaan, että on hyvä asia, että maailmassa on sellainen paikka, jossa on pystytty rakentamaan rauhaa ja yhteistyötä jo yli sadan vuoden ajan.
”Myös demilitarisointia on vahvistettu monissa eri yhteyksissä. Kun Suomi liittyi Natoon, kirjattiin liittymissopimukseen, että Ahvenanmaan demilitarisointi on vahvistettu kansainvälisesti, mitä ei ole syytä muuttaa”, Fellman sanoo.
”Kun Suomi itsenäistyi, ei kukaan oikein tiennyt, mihin suuntaan maa lähtee menemään. Suomi uutena maana halusi tietysti pitää Ahvenanmaan, mutta täällä haluttiin liittyä Ruotsiin, koska silloin pelättiin myös sitä, mitä Suomessa tapahtuu ja mitä tapahtuu ruotsin kielelle itsenäisessä Suomessa.”
Myös Ruotsi halusi Ahvenanmaan, minkä vuoksi asia vietiin Kansainliiton päätettäväksi: Kesti melkein kaksi vuotta ennen kuin päätös saatiin syntymään. Siinä yhteydessä demilitarisointi vahvistettiin taas uudestaan.
”Suomessa säädettiin ensimmäinen itsehallintolaki 1920. Sillä pystyttiin turvaamaan vähemmistön oikeudet. Lakiin kirjattiin myös, että itsehallintoa pitää kehittää, mikä oli lupaus Suomen puolelta”, Fellman sanoo.
Mitä kaikkea itsehallinto sitten tarkoittaa käytännössä?
”Ahvenanmaan itsehallinto on vallanjakojärjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että täällä suojellaan ruotsin kieltä ja paikallista kulttuuria. Se on vähemmistösuoja, mikä edellyttää, että molemmat osapuolet kunnioittavat tehtyjä sopimuksia”, Fellman toteaa.
Vanhempien mielestä on hyvä osata suomea tai ainakin yrittää oppia kieltä.
”Meillä on ollut alusta asti oma lainsäädäntö. Ahvenanmaan maakuntapäivät voi päättää esimerkiksi koulutus- ja kulttuurikysymyksistä, poliisitoiminnasta, kunnista ja niiden verotusoikeudesta, terveydenhoidosta, elinkeinopolitiikasta sekä radio- ja tv-lähetyksistä. Valtiolle taas kuuluu muun muassa perustuslaki, tuomioistuimet ja rikosoikeus ja suurin osa siviilioikeudesta, ulkopolitiikka, rahajärjestelmä ja verot.”
Ahvenanmaalaiset on myös vapautettu asepalveluksesta. Sillä ei ole kuitenkaan ollut suoraa yhteyttä demilitarisointiin, vaan kyse on ollut ruotsin kielen suojaamisesta. Ahvenanmaalaiset voivat kuitenkin halutessaan käydä armeijan Suomessa.
”Meillä ei myöskään ole pakkosuomea koulussa. Silti lähes 90 prosenttia lapsista opiskelee suomea vapaaehtoisesti. Vanhempien mielestä on hyvä osata suomea tai ainakin yrittää oppia kieltä. Varsinkin, jos haluaa opiskella tai työskennellä Suomessa. Enemmistö nuorista jatkaa opiskelujaan Ruotsissa, mutta noin kolmannes suuntaa Suomeen”, Fellman sanoo.
Tänä päivänä Ahvenanmaalla asuu 30 000 ihmistä, jotka edustavat 70:tä eri kansallisuutta. Ulkomaisia vieraita taas kiinnostaa erityisesti vuonna 1992 perustetun Ahvenanmaan rauhanistituutin toiminta.
”He ovat halunneet tutustua siihen, kuinka täällä on hoidettu vähemmistön oikeudet ja kuinka ne toimivat yhdessä demilitarisoinnin kanssa”, kertoo Fellman, joka toimii Rauhaninstituutin hallituksen varapuheenjohtajana.
”Ahvenanmaan esimerkki on kiinnostanut muun muassa Pohjois-Irlantia, Kosovoa, Kashmiria, Tiibetiä, Japania ja Okinawaa sekä Tansaniaa ja Sansibaria”, Fellman luettelee.
Laulu Oolannin sodasta kertoo Ahvenanmaan historiasta 170 vuoden takaa. Linnoituksen rakentamisen aikana saarilla oli vuosikymmenien ajan tuhansia venäläisiä sotilaita.
Sotilaita oli saarilla myös ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin paikalliset majoittivat heitä koteihinsa.
”Venäläisten läsnäolosta on jäänyt jälkiä Ahvenanmaan ruokakulttuuriin ja kieleen. Esimerkiksi juhlatilaisuuksissa tarjottavan Sundin piirakan alkuperän sanotaan olevan Venäjän ajalta. Ahvenanmaalaiset käyttävät myös venäjän sanaa durak, kun tarkoittavat jonkun olevan todellinen hölmö”, kertoo Fellman.